maanantai 1. elokuuta 2011

Kaapin kaipuu ;)

Yksi syy siihen, että kaipasin poikkeuksellisesti mökiltä kotiin, oli tämä kaappi. Siitä tulee ihana kaapisto työhuoneeseen.
Idea iski perjantaina töissä, raskaan imurin kimpussa telutessani, silloin kun luulin että päässä ei liiku yhtään ajatusta, paitsi sen julmetun imurin manauksia. Poks! Miullahan on jo olemassa paras mahdollinen kaapisto työhuoneeseen. Mökille lähdettiin kiireessä ja kaappi jäi katsastamatta. Mutta se pyöri mielessä koko viikonlopun kunnes sunnuntaina tutkin tapauksen ja varmistin ideani totuttamiskelpoisuuden.
Työhuonerempan venymisen vuoksi romanttinen tyyli on jo alkanut ajatuksissa tympimään. Juu-u, jo ennen kuin se on päässyt ajatusta pidemmälle. Onneksi naisella on oikeus muuttaa mieltään ;) Ei sitä tyttömäistä sisustusta ole täysin haudattu, mutta kaipaan siihen jotain teollista särmää, mikä lie sen sisustusvirtauksen oikeampi nimi. Sitä kaipaamaani särmää saan tästä kaapistosta.
Ihan tuommoisenaan en sitä huoli, vaan se vaatii pientä tuunausta. Antti lupasi maalauttaa ovet töissä ja runkoa ajattelin putsata ja maalailla ihan itse.
Ensin kaappi olisi saatava tyhjäksi kaikesta roinasta mitä sinne on kuudessa vuodessa sullottu, mutta intoa pursuen alan siihen hommaan :)

2 kommenttia:

Maiju kirjoitti...

Hienolta kuulostaa! Meneekö valkea kaapisto silti? (c: En ole vielä tuotattanut, kun ajattelin ettei tarvihe pyöritellä varastoissa, kun ei ole kohteessa vielä lattioita-seiniä ym... Joko tuodaan? (c;

Yöttö kirjoitti...

Voisin mie ottaa sen kaapin tuosta kaapista huolimatta, mökille menee jos en muuta paikkaa keksi. Ja jos sen voi tuoda myöhemmin niin parempi juttu. Yllättäen meillä on nyt julmetusti roinaa tilapäissijoituksessa kaikkialla... eli kunhan pääsen työntämään työhuoneen kamoja paikalleen niin kaappikin mahtuu.