Askartelua

Päivittäinen askartelu- tai käsityöhetki on minulle elinehto. Tai jos ei sentään ihan niin vakava asia, vaan mieluummin ilonehto :) Lopputuloksen on miellytettävä silmää. Minä puran ja teen uudelleen, niin monesti kunnes olen tyytyväinen. Olen kerran neulonut mustat lapaset, ja se oli tervanjuontia.


Enkelitaulujen tarvikkeita (ja muitakin askartelutarvikkeita) varten ostin Tiimarista ihania pieniä, vaaleanpunaisia ja beigejä säilytyslaatikoita. Työhuoneen sisustus on siis hyvin suunniteltu, viimeisiä yksityiskohtia myöten. Into piukassa odotan, milloin pääsen toteuttamaan suunnitelmiani :)

Kun mopo keulii ;)

Olin elämäni ekaa kertaa huutokaupassa, lähes hullaannuin.
Ja nyt meillä on sisälläkin mopo ;)

Kirjovirkattu kerhokassi 3

Siskonpojan kerhokassi valmistui viimein. Toiveena oli hirvikuvio ja lankana ihana bambupuuvilla. Ensin yritin piirtää hirvestä satuhahmoa, enkä saanut tehtyä siitä tunnistettavaa vaikka miten yritin. Viimein päädyin etsimään netistä "aidon" hirven siluetin. Väritin kuvion ruutupaperille ja aloin virkkaamaan.
Tekstiä mietin pitkään ja viimein valitsin itse keksimäni
IHAN (AA) HIRV E/I Ä!
Jokainen, jota teksti kiinnostaa, voi lukea sen miten haluaa :)
Eli IHANAA HIRVIÄ! tai IHAN HIRVEÄ!

Makeannälkään

Silloin, kun iskee hirmuinen makeannälkä ja karkkilakko painaa päälle, on pätkisjuustokakku oivaa lääkettä siihen tuskaan ;). Täytekakkujen tympiessä olen tehnyt tuota torttua myös synttärikakuksi. Ohjeen nappasin kotikokkien sivuilta ja 10 patukan sijaan olen aina ostanut pari pussia minipätkiksiä, jotta suklaata on riittänyt maisteltavaksi asti :)

Lomailua

Viikko poissa omista ympyröistä ja vielä hyvässä seurassa, se se tekee hyvää. Oli aikaa perheen yhteisille retkille ja koko poppoon yhteisille päiväunille. Puhelin jossain kassin pohjalla ja nettiyhteydet heikot. Sekin teki hyvää. Uitiin kylpylässä, käytiin
ainakin kolmella leikkikentällä, tivolissa, ostelemassa pikkusen.
Herkuteltiin joka ikinen päivä. Lisäksi retkeiltiin metsässä ja rannalla, kerättiin kiviä ja sulkia. Ei mietitty mitään keskeneräisiä kotihommia, ei töitä eikä remonttia. Oli ihanaa!

Mutta oli myös ihanaa päästä kotiin. Juho halusi heti pyöräilemään, Lauri kiiruhti ensimmäisenä katsomaan joko marjapensaissa olisi marjoja :) Remonttikin oli edennyt sillä aikaa. Kassien purkaminen sujui sukkelaan ja pyykkivuori katosi yllättävän helposti. Remonttipölyt ahdistivat sen verran pahasti, että torhistauduin ja siivosin koko huushollin. Nyt sitten istutaan sohvalle popcornien kera katsomaan hauskimpia kotivideoita ja nautiskellaan vielä pari päivää, ennen kuin arki koittaa.

Hyllykkö, jota ei voinut ohittaa

Savonlinnan linja-autoaseman kirpparilta löysin tämän kirjasinlaatikon.
Entisessä elämässään se on siis ollut vetolaatikko leimasimen tai jonkun painokoneen kirjaimille. Tässä uudessa elämässä se on pienten ihanuuksien säilytyshyllykkö :). Hinta kirpaisi, mutta en voinut sitä ohittaa.
Samalta reissulta löysin mansikan värisiä posliiniastioita hajotettavaksi. Juu-u. Meinasivat särkyä jo ennen maksamista, mutta tässä tapauksessa se ei olisi haitannut. Kesäsuunnitelmissa olisi väsätä mökin työtasolle mosaiikkipintaa, mansikoita tietenkin.

Yrttimaalle

Katkenneita oksia raivatessa ja pensaita siistiessä keksin mukavan näköisen kukkakepin tai nimikyltin pohjan kasvimaalle tai ruukkuihin :)

Kiviuunipitsaa

Pari viikkoa sitten haaveilin tekeväni mökillä pitsaa, sunnuntaina kävin tuumasta toimeen. Uuni olisi voinut olla kuumempi, mutta tuvassa alkoi olla jo liian kuuma tuollakin lämmityksellä. Seuraavat pitsat tehdään varmaan sitten, kun syksyinen koleus yrittää hiipiä mökkiin. Koska uunin arinan putsaukseen sopivat luudat tai harjat on vielä hakusessa tai tekemättä, paistoin pitsat pellillä ja yhden vuolukivilaatan päällä. Lämmön maksimoiseksi siirsin hiilet sivuun paistamisen ajaksi. En siis vetänyt niitä pois ennen paistoa.
Taikinaan käytin sämpyläjauhoja vehnäjauhojen sijaan. Poikien pitsaan laitoin itsemaustetun tomaattikastikkeen päälle kinkkukuutioita ja ananasta. Parmesaania vielä päälle. Antin ja miun pitsat laitoin uuniin vain tomaattikastikkeen, parmesaanin ja vuohenjuuston kera. Heti paistamisen jälkeen lisäsin päälle prosciuttoa, rucolaa, basilikaa ja tomaattia. Balsamico jäi kotiin, joten piti tyytyä salaatinkastikkeeseen. Pitsoja paistaessa mietiskelin, mitähän tässä uunissa on viimeksi paistettu? Mitähän siinä paistettiin 50 vuotta sitten? Entäs 130 vuotta sitten? Vai onkohan uuni uusittu jo tällä välin? Onkohan siinä koskaan paistettu pitsoja, joissa on täytteenä noin paljon c-kirjaimia ;)
Slurpsis, oli muuten hyvvää :)

Sadonkorjuuta

Kevään ensimmäiset raparperit on nyt leivottu piirakaksi. Ohjeen otin KOTOlivingin sivuilta. Leivonnainen oli maistuvaa sekä taikinana että paistettuna. Parhaimmillaan se olisi ollut lämpimänä jätskin tai vaniljakastikkeen kanssa. Slurpsis.
Eikös se bikinikausi jo mennyt...?
Ja pitkän talven varalle on hankittava vararavintoa. ;)

Intoa ja innostusta etsimässä

Inspiraatiota on etsitty kissojen ja koirien kanssa. On pengottu laatikoita, kaappeja, varastoja. Ei meinaa löytyä. On yritetty vähän neuloa, virkata, maalatakin. Käsityö-, sisustus- ja askartelulehtiä selailtu. Blogeissa surffailtu.
Nyt on jotain pientä heräämistä havaittavissa, ruokapöytä peittyi yllättäen askartelumateriaaleihin. On muutakin! Makarin lattiaa ei näy, kun tilkkupeiton tekele valtasi sen. Työhuone olisi mukava juttu ;)

Kirjoittelu jatkuu, yleisön pyynnöstä eli vaikenemisesta huolimatta. Kiitos Maiju, Salla ja Minna kannustuksesta, teidän positiivisten sanojenne vuoksi en vielä siirry takaisin paperiseen päiväkirjaan.

Synkistelyä

Tänään en jaksanut ajatella positiivisesti,
joten surffaa muualle, jos etsit aurinkoa.

Päivä on harmaa, pilvet roikkuvat ja minä hetkenä vaan alkaa sataa. Sää on siis harmaa, mutta niin on mielikin. En ole mikään draamakuningatar, vihaan sellaisia, mutta näitä asioita mietin tänään.
Tärkeän ihmisen sairastelu huolestuttaa. Oma, vähäpätöinen ja pitkittynyt köhä ärsyttää jo.
Blogin jatko on pohdinnan alla. Alunperin tarkoitukseni oli säilöä onnenmurusia pahan päivän varalle, viime viikon temppuilun jälkeen mietin säilyisivätkö nuo murut varmemmin paperisen päiväkirjan sivuilla?
Vastavuoroisuutta en ole saavuttanut, kun viimeisetkin komentoijat ovat vaienneet.
Halusin antaa käsityöinspiraatiota, mutta omanikin on hukassa. Tai on se tallessa, tuolla muuttolaatikoissa, mutta en tiedä milloin voin sitä sieltä kaivella.
Remontti on kirosana.
Ja positiivisuus on p... seestä.
Piste.

Rupesi sittenkin naurattamaan, kun omaa synkistelyä lukiessa alkoi mielessä pyöriä lauantaina useampaan kertaan kuulemani lausahdus:
"Tää on HUONO, tää on niin HIRVEÄN HUONO, että tää on jo hyvä."
Tai jotakin sinne päin. :)

Kevät etenee

Mitteehän se tuo bloggeri oikein kiukutteli, tahatonta taukoa pukkasi. Akkuja on latailtu, omat olivat kyllä aikasta täynnä jo valmiiksi. Kävin viime viikolla tyrkyllä mahdollisessa työpaikassa, ja pikkusen innoissani pakkasin kassiin mukaan työvaatteet ja kengät. Paikan päällä selvisi, että tulin vasta haastatteluun. Ai mikä työmotivaatio? Voinko aloittaa vaikka nyt? ;)
Perjantaina käytiin Savonlinnan Seurahuoneella naatiskelemassa Yölinnusta ja hyvästä seurasta. Niin ja pääsin ulos syömään! Muuallekin kuin omalle pihalle. Savonlinnasta singottiin lauantaina kuntosalin kautta mökkeilemään. Kyllä sinne näköjään kannattaa yhdenkin yön takia rahtautua. Mukavinta tietenkin olisi, kun saisi edes yhden päivän olla tulematta ja lähtemättä.
Kevät oli hypännyt askeleen kohti kesää, rentukat kukkivat ja viimeisetkin lumikasat olivat sulaneet. Pensaat ja puut olivat pöhähtäneet hiirenkorville ja kaikkialla näkyi heleää vaaleanvihreää.
Otto näytti nauttivan saaristolaiselämästä täysin rinnoin, ja nyt on musta poika niin kovin väsynyt. Parin päivän ajan meillä on ihanan rauhallinen koira :)

Laatuaikaa äidille

Ei tullut timanttisormuksia äitienpäivälahjaksi. En kyllä odottanutkaan :) Mutta tuli ihanat limenvihreät kumpparit ja tarjotin. Tuo pieni tarjotin on kyllä varmaan paras lahja ikinä. Nainen (jolla ei ole putkiaivot ;)) miettii, että mies on oikein istunut ja pohtinut sopivaa lahjaa vaimolleen. Mies on keksinyt tarjotinidean, ja suunnitellut miten mukava on vaimon siinä kantaa kupponen kahvia ja joku makea herkkuleivonnainen puutarhaan ja nautiskella ne kaikessa rauhassa omenapuun varjossa, lempeän suvituulen henkäillessä. On oikein henkilökohtainenkin tuo lahja, kerran sillä ei ole tarkoitus kantaa ruokaa koko pesueelle, vaan ihan äidin hemmottelukahvit vain. Sitten mies on etsinyt kaupoista sopivaa tarjotinta, ja viimein työllä ja vaivalla löytänyt etsimänsä. Nainen miettii, että onpas kerrankin mies oikein miettinyt ja panostanut lahjaan.
Niinpä niin, poks sanoi unelmakupla :)
Jos tarjottimen tarina on joku muu, esimerkiksi sellainen, että mies on saanut sen messuilta joltakin asiakkaalta tai alihankkijalta jonkun esitteen mukana, en halua kuulla sitä totuutta vaan mieluummin uskon harhakuvitelmaani :)

Remppakuulumisia

Purkuhommat jatkuu ja jatkuu... jo viikkoja sitten olin sitä mieltä, että purkamiset on purettu ja alkaa rakentaminen. Ja vielä tänäänkin se homma jatkui. Ja huomenna. Lohdullista on se, että pian ei ole enää mitä purkaa. Ylhäällä tulee jo kattotuolit ja pellit vastaan, alhaalta louhittiin aikamoinen kerros mitälievaluja pois ja ulkoseinissä ei ollut kuin tukipuut (mikä lie oikempi termi...?) ja ulkovuoraus jäljellä. Ei auta kitinä, olen hirmuisen tyytyväinen, että saan olla aputytön roolissa ja osaavammat komentaa ja tekee. Ja kun nyt kerran on alettu seiniä (ja lattiaa ja kattoa!) aukomaan, niin auotaan sitten kunnolla. Kaikki paljastuvat virheet ovat onneksi korjattavissa ja tulevaisuudessa varmasti sähkölaskukin pienenee roimasti. Jotta semmosta. Ei ole kauniita ja inspiroivia kuvia, ei. Kuten kuvasta näkyy, purkamisen lisäksi on siis päästy aloittelemaan villojen laittoa :)

Rajoja ja rakkautta

Huomasin eilen, etten ollut tarvinnut rähistä pojille viikkokausiin. Illalla tuli nimittäin mitta täyteen, kun pienet ilkiöt tekivät toistuvasti pahojaan ja muutaman kiellon jälkeen komensin niin, että kaikki lähitienoon pahantekijät keskeyttivät hommansa, vielä syyttömätkin lopettivat rikosten suunnittelun siihen paikkaan. Siinä sitten räyhäsin naama punaisena... ja ennen kuin edes sain sanottavani sanottua, minua alkoi harmittaa. Näillä pienillä miehillä on onnekseni omatunnot, jotka tuntuivat kolkuttelevan jo ilman ripitystäkin. Säännöt saatiin taas selviksi puhumalla, mutta asia olisi näköjään mennyt perille vähemmälläkin meuhkaamisella. Näissä mutkikkaissa kasvatusasiassa vannomme lapsen koskemattomuuden nimiin. Meillä ei kovaa ääntä säästellä, mutta ei myöskään helliä sanoja. Haleja ja puseja jaetaan päivittäin. Kiukkua ja harmia ei tarvitse piilotella, ei lasten eikä aikuisten. Ilo ja riemukin saattavat toisinaan kuulua naapuriin asti. Minulle on tärkeää, että vaikka en aina jaksaisi, koitan selittää pojille, miksi jotakin ei saa tehdä tai miksi jotakin pitää tehdä. Palaveria on turha pitää kiukunpuuskan aikana, jutellaan sitten kun on rauhoituttu. Pelko olisi "helppo" keino opettaa ja hallita lapsen käytöstä, mutta sille tielle en halua koskaan lähteä. Ylivilkkaan mielikuvituksen takia olen itse lapsena pelännyt kaikkea mahdollista ja mahdotonta, eikä elo ole tylsää vieläkään ;) Omat lapseni haluaisin opettaa elämään pelkäämättä, toivon heidän kasvavan reippaiksi, avoimiksi ja kaikenlaista elämää kunnioittaviksi, jos se jotenkin on mahdollista.
Siinä sitten iltasella puitiin esimerkiksi seuraavia asioita:
Miksi toisia ei saa lyödä? Ei pienempiä eikä isompia.
Mitä tapahtuu semmoisille ihmisille, jotka lyövät?
Mistä muista syistä voi joutua vankilaan?
Miksi elävän puun kuorta ja oksia ei saa repiä?
Miksi jalkoja ei pidetä pöydällä?
Miksi ei saa leikkiä likaojassa uusissa lenkkareissa?
Miksi vaatteet pitää laittaa naulakkoon ja miksi niistä on pidettävä huolta?
Miksi teemme työhuoneremonttia?

Harmituksen keskellä on ihana huomata, että meillä on sujunut viime aikoina mukavasti poikien kanssa, siis kun minun ei ole tarvinnut huutaa. Nyt äiti-ihmisen komennusäänelle on tullut tehoa. Mitä enemmän meuhkaa, sitä enemmän saa meuhkata jatkossakin. Nyt riittää siis vähempikin. Pidetään tämä linja, niin ehkä voin syksyllä käyttää kuiskausta komennuksena ;)

Onni on... onkia.

"Mutku mie en halluu... mie en halluu kottiin!!"
x 5.
Isi taisi olla ensimmäinen, joka sen sanoi ääneen, mutta kaikki me ajattelimme niin. Oli kurjaa lähteä pois mökiltä, kun ilma oli aurinkoinen ja tyyni. Pienet kalamiehet saivat mukavasti väriä naamaan ja rutkasti kalastuskokemusta.
Kului aika monta metriä siimaa, kun tuo onkimisharrastus oli niin mukaansatempaavaa, etteivät pienet kalastajat hahmottaneet sitä, minne onkiensa kanssa heiluessa yltävät ja mihin kaikkialle koukut ehtivät onkien viuhuessa tarttua. Yksikoukkuiset jigit havaittiin paremmiksi kalastusvälineiksi kuin monilla kolmihaarakoukuilla varustetut uistimet :)

Pitää syödä, että jaksaa.

Ruoka maistuu mökillä erityisen hyvältä. Suurin syy tähän on varmasti tuo raitis ulkoilma, ja jatkuva ulkona touhuilu. Tavallinen jauhelihasoppakin katosi kuin kuumille kiville, eikä kukaan joutanut kitisemään niinkuin kotona meinaa olla tapana. Äiti-ihminen sai tällä kertaa jättää toistamatta jäkätysvirtensä kehitysmaan lapsista, ruoan kunnioituksesta ja muusta sellaisesta.
Ihanaa, ruokarauha! Ylempi emalivati on kirpparilöytöjä, alemman ostin viime kesänä. Kun ajatus tämän mökin ostamisesta putkahti Antin päähän ja vähitellen minunkin, päätin että jos saamme sen, ostan sinne ensimmäiseksi tuommoisen kesäkattilan ja saman sarjan pienemmän kasarin.
Ja niin tein!

Kalassa

Kalastaminen on meille rakas harrastus. Silloin, kun aloittelimme yhteistä taivaltamme, kävimme usein yhdessä kalassa. Silloin ultra light -virvelit olivat kuuminta hottia. Molempien lapsuudessa on paljon ongittu ja virvelöity. Opiskelijaelämä ja aktiiviset urheiluharrastukset veivät vapaa-ajan kokonaan muutaman vuoden ajan, kunnes taas viime vuosina ja erityisesti kahden pienen kalamiehen synnyttyä kiinnostus kalastukseen on palannut. Ensimmäiset umpikelat on pojille hommattava jo tänä kesänä :) Viime viikonloppuna pojat harjoittelivat risuongilla ja jigeillä. Late meinasi napata kalan jo näillä harjoitusvehkeillä! Voitte arvata, mitä hän olisi halunnut tehdä koko mökkireissun ajan sen jälkeen, kun joku kala tarttui koukkuun.

Ukin tekemä astiakaappi

Täman kaapin pelastamiseen olen kuluttanut lukemattoman määrän tunteja. Pelastusoperaation aloitin varmasti yli 15 vuotta sitten. Olin aina ihaillut iskän pajan nurkassa olevaa kaappia. Tyhjensin sen hitsaustarvikkeista ja muusta vuosien myötä pajaan kertyneestä tavarasta. Muistelen hilanneeni sen pikkusiskon kanssa jollakin kelkalla latoon, jossa pesin sen. Muistan hyvin, kun kirvesmiessetäni katseli touhuani, ja oli sitä mieltä ettei toinna yrittää moisen romun entisöintiä ;) niin hirveän likainen ja paikoitellen myös laho se oli. Oikeassa oli siinä mielessä, että paljon nopeammin hän olisi varmasti tehnyt uuden, kun miettii niitä tunteja joita kaapin parissa tuhrasin. Monta kesälomaa, monia tunteja hioin kaappiani, mutta vain silloin tällöin kun huvitti ja aurinko paistoi ladon eteen.
Hiominen, erityisesti ilman mitään koneita, on mainio keino tyhjentää pää :)

Päätin jossakin vaiheessa, että luovutan ovien suhteen ja perusteellisen hiomisen sijaan maalaan ne. Takaseinä piti uusia, samoin kahvat. Viimeistelyksi liimasin kankaat ovien sisäpintoihin. Alaosassa on pitsi hyllyn reunassa, ylhäältä se vielä puuttuu. Kaappi on kulkenut mukana muutosta toiseen ja käyttötarkoituksia on ollut useita. Nyt se sitten palasi alkuperäiseen käyttöönsä astiakaapiksi. Sattumalta mintunvihreäksi maalattuna, niinkuin uusi (paremminkin vanha) kotinsa.

Mökkeillessä kannattaa muistaa...

... että ei olla työleirillä. Muistutukseksi ompelin tämän seinävaatteen ystävieni antaman tyynyliinan ympärille. Esittelin sen jo täällä tarkemmin, mutta nyt se on oikealla paikallaan ja ripustettuna. Mietin laittaisinko sen työhuoneen seinälle, kun väriensä puolesta se sopisi sinnekin, mutta oleellisempaa on muistaa tuo ajatus mökillä :)

Ruokapöytä, tuolit ja penkki ovat lapsuudenkodistani. Ukkini tekemiä. Tämän pöydän ääressä olen ihan pienenä tyttönä seurannut, kun äiti teki ruisleipää. Ennen leipomista pöydän kansi käännettiin pohjapuoli ylöspäin. Saman pöydän ääressä ja noilla tuoleilla istuessa opin lukemaan. Mukavinta oli tehdä läksyjä tuvan pöydän ääressä, vaikka äitini koitti usuttaa meitä kirjoituspöytiemme ääreen. Samalla saattoi jutustella päivän tapahtumista. Meillä mökillä ja nykyisessä kodissamme ruokapöytää ei siis rauhoiteta vain syömiseen vaan se on oikea sosiaalisen elämän keskus :) Ja siltä se myös aina näyttää.
Minusta on ihanaa, kun tavaroilla on tarinansa, jonka voin kertoa omille lapsilleni.

Tuunattu kattokruunu

Ostin Savonlinnasta kirpparilta vihreän kynttiläkruunun, joka oli koristeltu muovikukilla. Kukat saivat tappotuomion jo ensimmäisen roskiksen kohdalla, mutta kattokruunu odotteli kohtaloaan muutaman vuoden ajan. Harmi, kun en tajunnut ottaa ENNEN-kuvaa, mutta voitte kuvitella muutoksen. Ensimmäiseksi maalasin sen luonnonvalkoiseksi ja lisäsin vähän bling blingiä, kuten kunnon kattokruunussa olla pittää. "Kristallien" ripustukseksi väsäsin romuromanttiset sydänkiemurat rautalangasta.
Asettelin tummansiniset kynttilät paikoilleen ja haaveilin siirtäväni sen sitten joskus sinne unelmien työpaikan työhuoneeseen, inspiraatioksi itselle ja sille maailman mukavimmalle kuvisopelle. Se unelmien työpaikka on edelleen vain unelma, mutta vaikka niissä arpajaisissa en menestynyt, sain jotain paljon parempaa ja kynttiläkruunu pääsi paikkaan, josta en uskaltannut edes vielä haaveilla.
Nyt se valaisee mökkikeittiötä. Ajattelin sen olevan lähinnä koriste, mutta yllätyin siitä miten mukavasti se valaisee sähköttömän tupamme. Muihinkin huoneisiin pitäisi löytää samantyyppiset valaisimet, jotenka jos löytyy ylimääräisiä, niin laitelkaa viestiä. :)

Kuisti

Mökillä on kuisti, lasiveranta tai ulkoeteinen. Ihana paikka nautiskella kahvia kylmältä pohjoistuulelta suojassa. Haaveissa on laittaa yrttiruukkuja ikkunoille ja pelargoniat, tietenkin. Kesällä pöytä ja tuolit nostetaan pihan puolelle ja nautitaan aamuauringosta (hyttysiä ei näin keväällä muista kukaan). Kalusteet ostettiin muinoin ensimmäiseen yhteiseen vuokra-asuntoon, pehmusteet ompelin joku vuosi sitten.




Istuskellessa voi havaita eri vuosikymmenten merkkejä kuistin yksitysikohdissa. Noin 135 vuotta sitten on joku veistellyt kattokulmauksiin kauniita koristeita.
Hieman lähempänä tätä päivää joku on koristellut ikkunoita tarroilla. Joku toinen repisi ne viipymättä pois, minä haluan ensin kuulostella ja tunnustella, piirtää ja kuvata ne.


Ehkä tehdä ideoista tilkkupeittoa, tai maalausta. Vasta sitten päätän, revinkö ne irti. Vai kuuluvatko ne talon historiaan ja siksi myös ansaitsevat paikkansa ikkunoissa jatkossakin? Kiirettä ei ole. Eikä ainakaan tarvetta tuhota talon historiaa nykyaikaistamalla tai stailaamalla muodikkaaksi.



Kuistin ikkunasta näkyvät kanavan reunalle vievät portaat, ihanasti sammaloituneet. Toisaalta pelottavat. Musta, syvä ja virtaava vesi melkein oven takana. Niin pelottava, ettei äiti-ihminen voinut nukkua ennen kuin makuuhuoneen ovet oli teljetty pöydillä, ja ovien rampit varmasti kiinni. Rappusten yläpäähän on saatava rautainen aita tai portti, mielellään aika pian. Ja jos mökillä juhlii joskus joku miesporukka, on joka ikisen ukon puettava kelluntatakit nukkumaan ruvetessa ;)
Pojilla on pelastusliivipakko jopa vessareissuilla, ja siitä ei poiketa.

Ensimmäinen vappu mökillä

Nyt se sitten saatiin avattua, nimittäin mökkikausi. Lähdimme reissuun lauantaiaamuna, koska arvelimme lämmityksen vievän sen verran aikaa, ettei lähdetty reissuun perjantai-iltana vaikka mieli teki. Moottorivene ei vielä ollut valmis vesille, joten seilasimme pienellä soutuveneellä. Tavaraa oli kertynyt aikamoinen muuttokuorma, vaikka paljon jäi vielä kotiinkin. Esimerkiksi mummon vanha ompelukone. Se on saatava mökille ja toimintakuntoon mahdollisimman pian. Entäs ne toisen mummon kangaspuut... niillekin olisi nyt tilaa.
Mökille saapuminen tuntui taas niin kuin tulisin KOTIIN. Vielä enemmän KOTIIN, kuin lapsuudenkotiin tai tähän nykyiseen kotiin. Voi ihme, tirautin onnesta pari kyyneltäkin.
Mökillä oleiluun oli yksi ehto: oli opeteltava sen julmetun ison leivinuunin lämmitys. Syksyllä se ei suostunut yhteistyöhön vaikka monenlaisia uuneja olen olevinaan kohdannut, maalaistyttö kun olen. Nyt Antti aloitti lämmityksen poltelemalla paperia nuohousluukuissa, sitten minä tein pienet tulet uunin etuosaan, luukku apposen auki ja liemu myös. Liemu on muuten ihan uusi sana, lukee yhden pellin alla ja tarkoittaa huuvaa eli "liesituuletinta" :) Sitkeällä savustustekniikalla uuni alkoi ilmeisesti lämmetä, syntyi veto oikeaan suuntaan ja viimein savu löysi tiensä ulos piippua myöten. Puita uskalsi jo lisätä reilummin ja syvemmälle uuniin. Ja sitten sitä uunia lämmitettiin, ihan vaan lämmittämisen riemusta! Ja voi sitä ihanuutta, kun vielä aamullakin oli sisällä lämmintä. Seuraavan kerran on otettava lämpömittari uuniin ja kokeiltava miltä maistuu oikea ja itsetehty kiviuunipitsa. Sitä odotellessa haaveilen mökkeilystä vielä kovemmin kuin aiemmin, jos se on mahdollista.

Vauvan villapuku

Jos johonkin neulemalliin oikein tykästyn, syntyy niitä sitten useampia ajan myötä. Tämä vauvan neulepuku on ollut tosi mieleinen ja niitä olen tehnyt kaikkiaan neljä kappaletta. Ohje on jostakin vanhasta Moda-lehdestä. Laitan numeron, kunhan se muuttokuormasta joskus tulevaisuudessa löytyy. Lankana Novitan Woolia, koko vihreässä 50 cm, muissa 60 cm, kiinnityksenä käsin ommeltu vetskari. Olen pessyt puvut käsin, ja suositellut sitä lahjapukujen saajillekin. Opin nimittäin kantapään kautta yhtä Woolista tehtyä villatakkia pestessä, että villapesu ei ole meidän koneessa kovinkaan hellävarainen ohjelma. Woolista katosivat villat johonkin, jäi pelkät tekokuitusäikeet muistoksi. Ai että semmoinen harmittaa. Kaupasta ostettujen vaatteiden kutistuminen ei tunnu ihan niin maata kaatavalta, vaikka sekin ottaa pattiin. Mutta jos on itse tehty vaate, tai joku on lahjaksi sitä tuntikausia rakkaudella väsännyt ja sitten sen tuhoaa vain omaa laiskuuttaan, niin silloin ei ole itku kaukana.
Onneksi käsityön arvostus on noussut. Jos saatte käsityönä tehtyjä lahjoja, kohdelkaa niitä erityisen hyvin! :)