lauantai 21. toukokuuta 2011

Kiviuunipitsaa

Pari viikkoa sitten haaveilin tekeväni mökillä pitsaa, sunnuntaina kävin tuumasta toimeen. Uuni olisi voinut olla kuumempi, mutta tuvassa alkoi olla jo liian kuuma tuollakin lämmityksellä. Seuraavat pitsat tehdään varmaan sitten, kun syksyinen koleus yrittää hiipiä mökkiin. Koska uunin arinan putsaukseen sopivat luudat tai harjat on vielä hakusessa tai tekemättä, paistoin pitsat pellillä ja yhden vuolukivilaatan päällä. Lämmön maksimoiseksi siirsin hiilet sivuun paistamisen ajaksi. En siis vetänyt niitä pois ennen paistoa.
Taikinaan käytin sämpyläjauhoja vehnäjauhojen sijaan. Poikien pitsaan laitoin itsemaustetun tomaattikastikkeen päälle kinkkukuutioita ja ananasta. Parmesaania vielä päälle. Antin ja miun pitsat laitoin uuniin vain tomaattikastikkeen, parmesaanin ja vuohenjuuston kera. Heti paistamisen jälkeen lisäsin päälle prosciuttoa, rucolaa, basilikaa ja tomaattia. Balsamico jäi kotiin, joten piti tyytyä salaatinkastikkeeseen. Pitsoja paistaessa mietiskelin, mitähän tässä uunissa on viimeksi paistettu? Mitähän siinä paistettiin 50 vuotta sitten? Entäs 130 vuotta sitten? Vai onkohan uuni uusittu jo tällä välin? Onkohan siinä koskaan paistettu pitsoja, joissa on täytteenä noin paljon c-kirjaimia ;)
Slurpsis, oli muuten hyvvää :)

2 kommenttia:

Maiju kirjoitti...

Slurpsis! Kuola valuu jo katsellessa! Miten vuolukivilaatta toimi? Tuliko hyvä pohja? Öljysitkö sie sitä ensin? Halkesiko kuumuudessa? Laitoitko pitsan kylmälle vai kuumalle kivelle? heh - tulipas tarkka utelu.. Muuten niistä enkeli-tauluista - jos en ole älynnyt suutani aiemmin aukaista - niin tietysti tännekin tilataan ainakin yksi (ja sitten viimeistään ennen joulua 2-3 lisää(c; )

Yöttö kirjoitti...

Laatta toimi hyvin ja rapea pohja tuli. En öljynny. Uunia lämmittäessä se lämpeni hellan reunalla ja sitten kun siirsin hiilet uunin reunoille, siirsin laatan uuniin ja annoin kuumentua siellä. Kuumalle kivelle pitsa.
Ja Maijulle kolmas taulu, kiitos!