Vuonna 2012 lupaan...

Uusi vuosi ja entiset kujeet, ainakin pääosin. Viimevuotiset lupaukset olen näköjään pohtinut niin perusteellisen kattaviksi, että samoja haaveita tavoittelen myös tulevana vuonna. Tässä hiukan muokattuna:

Tänä vuonna yritän...
... lisätä positiivista ajattelua.
... kuunnella sisintäni ja toimia sen mukaan.
... oppia taas luottamaan itseeni ja siihen, että asioilla on tapana järjestyä.
... välttää kiirettä.
... suorittaa vähemmän ja nauttia enemmän.
... etsiä hyvää oloa kaikenlaisesta ulkoilusta.

Toteutuivatko vuosi sitten annetut lupaukset?

On tullut aika tutkailla vanhaa vuotta, miten lupaukseni toteutuivat? Vaikka yritän ajatella positiivisesti, täällä päästän myös ne kriittiset ja negatiiviset arvioni valloilleen.

Olen kiltimpi itselleni: en pakota itseäni tekemään suuria päätöksiä, joista tulee paha mieli.
- Just joo, yrittäjyyskurssi oli kyllä semmonen puristus ja pakon paikka, että tein juuri päinvastoin.
+ Ilman sitä kurssia en tietäisi mitä haluan ja en olisi tutustunut moniin mukaviin ihmisiin, joilla on samankaltaisia haaveita kuin itselläni.

Lisäksi yritän...

... kuunnella sisintäni ja elää onnellisempaa elämää.
- Leipomotyö ei ehkä ollut ihan tätä.
+ Itsetuntemus parani jälleen, unelmatyön kuva selkiintyi ja huomasin, miten tärkeää minulle on se, että saisin olla kesän poikien kanssa kotona, ilman kiirettä.
+ Sain rahat kasaan työhuoneen remonttia varten.

... olla miettimättä liikaa, mitä muut minusta ja tekemisistäni ajattelevat.
+ Leipomolle meno oli juuri tätä :)

... oppia taas luottamaan itseeni ja siihen, että asioilla on tapana järjestyä.
- Tekemistä riittää, tähän on panostettava tulevana vuonna.

... välttää kiirettä.
- Kiireetön kesä haaveena tulevana vuonna.
+ Joululoma on ollut aivan ihana, ei ole tarvinnut sanoa pojille "EI NYT".

... suorittaa vähemmän ja nauttia enemmän.
+ Mökillä tämä "olemisesta nautiskelu" on toteutunut, kiire jäi venerantaan joka kerta.

... miettiä mahdollisimman usein, että matka on päämäärä.
- Eipä tainnut käydä mielessä silloin, kun tuntui että tarpoi siinä syvimmässä suossa.

... muistaa, että kaikenlainen väkertely on arvokasta hyvinvoinnille, niin omalle kuin myös lasteni. Sitä ei voi sysätä eläkeikään tai suunnitella tekevänsä sitten joskus. Se on joidenkin mielestä mitätöntä ajanhukkaa, mutta minulle se antaa elinvoimaa.
- Mutta tästäkään ei saa tulla pakkopullaa ja suorittamista.
+ Nyt on hulppeat tilat tälle kaikelle :)

... haaveilla tai jopa toteuttaa unelmaani käsityöstä ammattina.
+ Tietoa käsityöyrittäjyydestä on nyt mappikaupalla. Lisäksi ymmärrys siitä, ettei yrittäjyys ei ehkä ole se juttu, mitä haluaisin elantoni eteen tehdä. Haaveilu jatkuu, raamit sille ovat nyt selvärajaisemmat. Sivutoimista yrittäjyyttä en kuopannut.
- "Luovuin" suuresta unelmastani, jouduin hyväksymään sen, että varasuunnitelmani ei toimi.
+ Selvisin siitä :)

... stressata vähemmän näistä suunnitelmistani huolimatta.
+ Ei ole ilmaantunut vatsahaavaa ja nukun yöni hyvin ;)

Joulun aikaan

Joulu tuli ja meni. Saako jo vaihtaa kevätverhot? :)

Kun sitä aloittaa tuon joulufiilistelyn jo syksyn synkkinä iltoina, niin jouluintoilua ei meinaa riittää enää varsinaiseen jouluun. Onneksi lasten jouluilo on niin tarttuvaa, että äkäampiaisen tuoman jouluangstin saa piilotettua vähäksi aikaa. Parasta joulussa oli perheen yhteinen aika, joka on ollut kortilla tänä syksynä. Seurapelejä ja koko perheen elokuvia. Ja herkuttelua.
Joulupukkikin kävi. Minulla on pieni aavistus, että ensi vuonna kiireinen pukki jättää mahdolliset lahjat eteiseen. Sekin aika on nyt tässä taloudessa ohi. Late ilmoitti, että ihan kuin se joulupukki olisi ollut jotenkin naamioitunut... Koitin vielä harhauttaa, että ehkä pukin nenä oli rupinen ja se piti piilottaa muovinenän alle, jotteivät lapset säikähtäisi. Niinpä niin.

Nyt on hutkittu ja tutkittu

Voihan helpotuksen huokaus... kaksi eri tohtoria tutkaili verikokeitani ja röntgenkuviani. Ensimmäinen ilmoitti perjantaina: keuhkot puhtaat, poskionteloissa turvotusta. Toinen, eli se joka passitti minut labraan ja kuviin ilmoitti tänään, että ontelot ok, mutta keuhkoissa pitkään jatkuneen infektion merkkejä. Huomisesta alkaen antibioottia naamaan. Josko tuo pöpö viimeinkin tajuaisi hävitä, se olisi maailman toiseksi paras joululahja tällä hetkellä. Paras on se, ettei löytynyt mitään vakavampaa syytä kuumeilulle, toisin kuin lääkäri viikko sitten pelotteli.
Onnellista joulun odotusta! :)

Hiutaleita heijastimiksi

Uusi vuosi lähenee. On taas aika mietiskellä lupauksia. Ennen uusien miettimistä on pohdittava annettuja lupauksia. Onko kaikki luvattu tullut tehtyä? Hupsista!
Lupasin joskus keväällä osallistua facebookin käsityöhaasteeseen, jossa tarkoituksena oli antaa viidelle nopeimmalle jotakin omin käsin tehtyä tämän vuoden puolella. Pienten lasten äidille annoin neuvolakorttikoteloita, muille olikin sitten hankalampi keksiä sopivaa itse valmistettua juttua. Viimetingassa hokasin sitten tehdä heijastimia. Paikallinen lankakauppa ei myynyt heijastavaa lankaa, tyydyin kapeaan nauhaan. Virkkasin heijastinnauhasta lumitähtiä, jotka kovetin erikeepperillä. Lumitähden ohje täältä. Sen verran muokkasin, että laittelin ohjeen pienten pylväiden paikalle ihan tavallisia pylväitä. Jotta tämmösiä ois tulossa, kunhan kusti polkee!

Potilaat Joulupukkia jelppimässä

Mikälie lentsu jyllää edelleen. Uusimpana kohteena Late. Mukavat kyläily- ja uintisuunnitelmat peruttu ja kaikkia harmittaa.

Poteminen on jo niin masentavaa ja tympeää, että käytiin taudista huolimatta auttamassa Joulupukin suururakkaa, eli ostettiin pojille sukset ukin kanssa. No näitä uusia ihanuuksia pitäisi päästä heti testailemaan, vaikka sisällä edes, jos äiti ei laske kuumeessa pihalle.

Nyt sitten vaan haaveillaan aurinkoisista keväthangista, pakkasesta, lämpimästä kaakaosta ja ulkoilusta punottavista poskista. Posket punottaa kyllä nytkin... kuumeesta, mutta ulkona tulee vettä taivaan täydeltä :(

Joulumieli on kaikesta huolimatta pikkuisen hiipinyt näidenkin korvien väliin :)

Mummolle töppöset

Sohvalla pötkyillessä tuli katsottua digiboxin Ihanat pihat, Kesätilat ja Strömssöt. Samalla ähnäsin mummolle uusia villatossuja. Kaavat piirsin omaa koipea mukaillen ja matskut kaivelin huovutuslaatikoista. Yhdistin pari ohuempaa huovutuslevyä yhdeksi jytäkämmäksi. Koitin huovuttaa niitä yhteen, mutta olivat jo niin huopuneita, etteivät tarttuneet enää toisiinsa. Pykäpistoilla viimein tarttuivat. Päällisten valkoiset reunukset ovat epäsymmetriset, en halunnut leikellä niitä niin pilkulleen.

Vali vali vali vali vali....

Kovin on työlästä kirjoittelu nykyään. Monta kertaa olen aloittanut, kirjoittanut sivullisen ja pyyhkinyt tekstini pois. Ei ole syntynyt kaunista tekstiä, pelkkää valitusta ja voivottelua.
Koko pitkä syksy on mennyt pienessä flunssassa. Ääni häveissä, kurkku kipeänä, räkää kaikki röörit täynnä ja lämpöä vähän väliä. Joskus pari päivää lähes terveenä, kunnes sitten taas. Varmaan elokuusta lähtien olen suunnitellut, että aloitan taas juoksemisen, kunhan olo korjautuu.
...skan latit, kohta on jo joulu. Välillä mietityttää, että taitaa olla korvien välissä koko lentsu, eikö vaan huvita skarpata: tyyppiä laiskottaa ja siksi keksii hyviä tekosyitä.
Haluaisin niin kirjoitella blogiini valoisia ajatuksia ja kuvailla mukavia käsitöitä, vaan kun niistä kumpaistakaan ei ole tämän katon alla esiintynyt.
Huomenna lääkäriin, viimeinkin. Jospa siellä selviäisi syy tähän puolikuntoiseen olotilaan. Ja jos ei selviä... jos puolikuntoisen olotilan syy on sittenkin huono yleiskunto, niin juoksulenkit alkavat samantien, tohtorin käskystä.

Suojelusenkeleitä kaikille teille ja meille!

Juhiksen sammakkokakku

Kekkerit juhlittu: Suomi 94 v. ja Juhis 4 v. Sankari hävitti äänensä juhliessaan ja heräsi aamulla pienessä kuumeessa. Sitkeä lentsu ei hellitä otettaan vieläkään, hetken luulin sen jo luovuttaneen mutta ei sittenkään. Minä ja Juho kituutetaan puolikuntoisina jo ties monettako viikkoa. Kun ei tule kunnon kuumetta ja tautia, niin ei se tauti sitten myöskään lähde kunnolla pois. Onneksi ukki riensi potilaan seuraksi muutamaksi tunniksi, jottei minun sijaisena tarvinnut perua lupauksiani ja etsiä sijaiselle sijaista.
Juhlan jälkeen arkikin maistuu taas entistä ihanammalle: on ilo popsia sitä tavallista aamupuuroa kaiken herkuttelun jälkeen :)

Joulupuu pihalle

Joulupuu on raakeennettuu, jouluuu ooon jooo-o oovella... Muutama vuosi sitten askartelin pihalle tiheän joulukuu- sen. Pohjana on kartiolle kieritetty verkko. Tähän kartioon kiinnitin kuusenoksia ohuella rautalangalla. Aloitin alareunasta ja etenin ylöspäin, kunnes latvaan lykkäsin nipun yhteen sidottuja havuja. Jouluvalojen tarkistus sisällä lämpimässä ja sitten vasta valot kuuseen (jotakin oppii, kun muutamana jouluna näprää pikkuruisia lamppuja pakkasessa paljain käsin). Kevättalvella kuivaneet havut takkaan ja kartio odottamaan seuraavaa joulua.

Eihän täytetä kaatopaikkoja kertakäyttöisillä joulukoristeilla?

Tunnelmointia ja odotusta

Juhiksen synttärieväät on nyt suunniteltu ja tarvikkeet osteltu. Pakkaseen en viitsi leipoa, voin sitten pakastaa ne ylimääräiset herkut juhlien jälkeen. Siivousta aloiteltu työhuoneesta, keittiöstä ja makarista. Poikien huoneita ja olkkaria siivoillaan vasta maanantaina, kun niillä on taipumusta sotkeutua heti uudelleen. Tai isi ja pojat saavat siivota, mie pääsen koululle pakoon :)
Jouluverhot ja muut tekstiilit sain paikoilleen viikko sitten, joulukortitkin odottelevat postitusta. Lahjaostoksilla pitää vielä piipahtaa.
Nyt on hyvää aikaa suunnitella jouluherkkuja, nautiskella glögiä, kuunnella joululevyjä, poltella kynttilöitä, selailla joululehtiä ja neuloa viimeisiä lahjoja pukinkonttiin. Tunnelmallista lauantaita!

Periaatekysymys

Ennen kuin minulla oli lapsia, minulla oli selvät sävelet ja näkemykset siitä, miten haluaisin omani kasvattaa. Vauva-aikaan nämä visiot loistivat kirkkaina mielessäni. Taaperoaikaan tajusin osan ajatuksistani olevan käytännössä mahdottomia, sovellustaitoa on pitänyt harjoitella. Ja nyt poikien kasvaessa olen vielä hankalampien periaatteellisten kysymysten edessä.

Olen siis aina vannonut sen periaatteen nimiin, että toista ei saa lyödä. Pojilta on lähtenyt karkkipäivä heti, jos toista on lyönyt. Mutta nyt päiväkodissa, koko siellä oloajan pojat ovat valittaneet, että kaksi poikaa lyö, tönii ja satuttaa toisia tahallaan. Hakee huomiota pahalla. Juho jopa itkeskeli asiaa iltaisin alkusyksystä. Nyt tämä lyömisvimma on tarttunut Lauriin, hoidosta tuli noottia.
Ai että laittaa kiehumaan. Pidin puhutteluja ja otin saavutettuja etuja pois, karkkipäivät ja kotivideot. Kyselin ja kuuntelin, Late sanoi, että no kun ne toiset kiusaa. Sanoin myös hoitajille, että haluan heti kuulla, jos lyöminen jatkuu. Toinen äiti kuuli asiani, ja sanoi että hän on sanonut omalleen, että lyö takaisin. Jos joku koko ajan kiusaa, lyö ja tökkii, silloin on lupa puolustautua. Lapsen ei tarvitse alistua kiusatuksi.

Mitä ihmettä minä teen? Pidänkö kiinni hienosta periaatteestani, jonka mukaan ketään ei saa lyödä? Vai keksinkö uuden ei-niin-hienon periaatteen, että lyö takaisin? Teki niin tai näin, niin aina joku kärsii.

Mitä olette mieltä? Kokeneemmat, miten olette tilanteen ratkaisseet? Ja ainahan voi kirjoitella anonyyminä.

Sammakkokakku = sammakko + kakku ?

Yksi vuoden kolmesta suuresta juhlasta tässä huushollissa lähestyy: Juhis täyttää itsenäisyyspäivänä 4 vuotta! Määrätietoinen sisupussi kertoi jo monta kuukautta sitten, että hänen synttäreillään sitä muuten on sammakkokakku. Kröhöm... niinpä tietenkin, tottakai. Sukellus leivontablogien ihmeelliseen maailmaan paljasti sen, että eipä löytynyt yhtään mieleisen näköistä sammakkokakkua malliksi siltä istumalta. Ei siis liian helppo haaste kohdattavaksi, ainakaan tämmöselle jauhopeukalolle, joka on aiemmin tehnyt vain yhden onnistuneen täytekakun. Sompailtuani aikani sain pienen miehen päätä käännytettyä sen verran, että kakun päälle tulevat sammakot riittävät tekemään sammakkokakun. Koitin esitellä kakun päälle laitettavia sammakon kuvia, joilla kakku olisi helppo toteuttaa, vaan kun ei. Siksipä täällä telutaan nyt marsipaanin kimpussa, onnistumisen elämyksiä jahdaten.

Neulemekko lahjaksi: osa 5.

Pienelle kummitytölle 1-vuotislahjaksi neuloin taaaas mekon. Tympääntyvät varmaan jo näihin miun iänikuisiin mekkoihin, mutta kun niitä on niin mukava neuloa. Tuttu, hyväksi havaittu ohje, jota ei tarvitse tavata tai mallia soveltaa, senkun neuloo vaan. Taitaa olla viides mekko tällä ohjeella, elikkä suosittelen. Löytyy ainakin googlettamalla "tytön unikkomekko". Lankana Novitan Tennessee ja puikot muistaakseni neloset.

Yrittäjyyskurssin luennoilla istuessa valmistuivat kaikki viimeaikaiset neuleeni, hyödyllinen kurssi siis ;)

Ei pitsaperjantai, vaan piirakkaperjantai!

Mikähän nostalgialeivontakausi täällä on meneillään? Puuroa jäi yli, leivoin karjalanpiirakoita mummon ohjella.

Kotipullan, ruisleivän ja piirakoiden jälkeen voisi muistutella mieleen, miten sitä lapsuuden herkkua eli mummon ohraleipää tehtiinkään. Vaikka ei siitä ikinä tule sen makuista kuin mummolla :)

Joulukoristeet hamahelmistä

Pojat ovat päiväkodissa innostuneet kaikenlaisesta askartelusta. Juhokin, joka vielä esimerkiksi pääsiäisenä kysyi leuka väpättäen "Onko pakko?", kun oli luvassa virpomavitsojen askartelua.
Suurin villitys ovat hamahelmet. Näille muovisille hahmoille on ollut hankala keksiä käyttöä, mutta yhtenä päivänä välähti: kultalankaan roikkumaan ja meillä on laatikollinen itsetehtyjä kuusenkoristeita. Mikä älynväläys! Idea vapaasti ryöstettävissä, olkaa hyvä :)

Palmikkosukkia ja kuumaa mehua

Flunssaiset terveiset täältä sohvannurkasta! Digiboxin tallennukset on katsottu ja keskeneräisiä neulomuksia on tehty vähemmäksi. Kummitytölle valmistui pieni neulottu synttärilahja ja nämä vihreät sukat taidan piilottaa siskon joulupakettiin. Sukkien ohje on Novitan syksyisestä sukkalehdestä, ohje a: pitkät palmikkosukat. Sukan kärjen kavennukset tein omasta päästä, koska lehden ohje ei auennut minulle lukemisesta, kokeiluista ja purkamisesta huolimatta. Kokeilin ensimmäistä kertaa ristiin vahvistettua kantapäätä, ja tykkään tuosta napakasta neulepinnasta.
Varaston siivous odottaa, mutta odottakoon vielä tänään. Sohvannurkka kutsuu, ei auta muu kuin kampeutua viltin alle ja hörppiä lämmintä mummonmehua. Joku uusi neulomus voisi piristää, taidan lähteä ravelryyn seikkailemaan...

Aamiaisherkuttelua

Olen aamupalaihminen. En voi ajatella lähteväni liikkeelle tyhjin vatsoin.
En tiedä mitään parempaa, kuin hidas hotelliaamiainen kaikkine herkkuineen. Kotona syön puuroa ja raejuustoa, jotteivät kurvit menisi mahdottomiksi. Liekkö mauttoman puuroraejuustomössön syönti turhaa, koska vaatteet kiristää ja puristaa siitä huolimatta :/ Eihän muutamat karkkipussit ja herkkuleivoinnaiset asiaan mitenkään vaikuta... eihän? Tai sitten joku on kutistanut kaikki housuni. Sama kutistaja on iskenyt poikien lahkeisiin, lyhentänyt kaikki pöksyt niin, että nilkat vilkkuvat.
Tänään oli kuitenkin jo kolmas ankea aamu, kurkku kipeänä, nokka tukossa ja kolotusta siellä ja täällä. Päätin, että herkkuaamiainen voisi pelastaa tämän päivän :)

Olen valmistautunut kaikkeen:

Jos tulee putkirikko -> varastoista löytyy kaikenlaisia liitoskappaleita, hajulukkoja, putkia ja paljon muuta oleellista uuden vesijohtoverkon rakentamiseen.

Jos tulee muistinmenetys -> varastoista löytyy kaikki vanha opiskelumateriaali, jotta voin opiskella kaiken uudelleen.

Jos tulee jääkausi -> varastoista löytyy yli 10 vuotta vanhoja untuvatakkeja ja karvahattuja näihin tilanteisiin. Onneksi on myös kevyempää vaatetusta kuten laatikkokaupalla t-paitoja, jos alkaa ikuinen kesä.

Jos tulee nälänhätä -> varastoista ja erityisesti pakastimesta löytyy ruokaa vaikka ensi kesään saakka.

Jos tulee pimeys -> varastoista löytyy kaikki edellisissä remonteissa irroitellut valaisimet (kymmenkunta erilaista kattovalaisinta).

Miehelle tuli varastointiähky. Kohta on kaapeissa tilaa.

Joulukalenteri

Pikkuhiljaa kaivelen joulua esille varaston perukoilta. Pojat etsivät ja löysivät tärkeimmän, eli joulukalenterin. Kaksi vuotta sitten äiti-ihmisellä oli hieno visio: suunnitelma "maalaisromanttiseen tyyliin" väsätystä hillitystä & hallitusta kalenterikuusesta. Pohjana liimapuulevyä, joka piti maalata kuultovalkeaksi.
Äiti-ihminen ompeli kuuseen sopivat pikkupussukat hillityllä väriskaalalla, tietenkin. Leimasi ja askarteli 24 pientä, hillittyä numerolappua, joissa oli nimikirjain pussin avaajaa ajatellen.
Säilyy vuorot taistelematta :)
Sitten Late 3v. ehdotti, että kuusi pitäisi maalata. Ehei... siitä tulee hillitty & hallittu ja kaunis sisustuselementti... hm... entäs jos... mitäpä, jos siitä tehtäisiin sittenkin lasten näköinen? Ja itsetehty? Juuri sellainen, kun kalenterin käyttäjät itse haluaisivat. Eikun sutit käteen ja maalit esille, ja maalin kuivuttua vasaroimaan.


Pian meillä oli iloisenkirjava joulukuusi ja yhden tyytyväisen askartelijan sijaan kolme onnellista ja iloista kalenterimaakaria :)
Tämä kuusen pojat siis hakivat varastosta. Varustauduin pussientäyttöurakkaan ostamalla legojoulukalenterin, jonka sisällön piilottelin pieniin kalenteripussukoihin. Viime vuonna sisältö oli muumeja, sitä edellisenä kuusenkoristeita ja pieniä leivontalupauksia tai muita perheen yhteisiä joulujuttuja.
Mietin silloin pari vuotta sitten, että ainahan kuusen voi maalata "hillityksi & hallituksi" niin halutessaan, mutta enpä ajattele enää: se on hyvä juuri noin. Kukapa raaskisi piilottaa pienten taidetta tylsän valkoisen maalikerroksen alle :)

Ensimmäiset ruisleipäni

Onnistuminen on aika lähellä :) Ulkonäkö on vielä ennen uuniin menoa mallikelpoinen. Makua päästään testailemaan parin tunnin sisällä.








Hm... ehkä liian väkevää. Taidan syyttää juurta ja teen seuraavat leipäni konsulttini juureen. Onneksi on posti!

Joulun ensimmäiset piparit

Vuoden ekat piparit on nyt paistettu. Oikaistiin sen verran, että ostettiin valmista taikinaa. Kaulitseminenkin hoitui tänä vuonna lapsityövoimalla, joten äiti-ihmiselle jäi tehtäväksi keräillä valmiit piparit pellille ja paistaa ne + jälkityöt ja kuvaaminen. Viimeisin ei ollut helppoa, koska niin kovin vauhdikkaita olivat nämä leipurit. Jos eivät kaulimet viuhuneet harmaina kuvissa, niin tekijät olivat niin keskittyneitä taikinoihinsa, ettei naamoja näkynyt hattujen takaa :)
Onnistuneita kuvia tuli silti niin monta, etten osannut valita niistä yhtä tai kahta, vaan ystäville lähetellään kuvakollaasit iloisista piparileipureista.

Käymistilassa

Yrityskoulutus on nyt paketissa, todistukset kourassa. Haikein mielin hyvästelin ihmiset, jotka olivat parin kuukauden ajan syy, jonka takia jaksoin mennä kurssille. Ilman heitä olisin heittänyt pyyhkeen kehään jo parissa viikossa. Mutta tiedänpähän nyt, mitä tarkoittaa työllistymiskoulutus.
Täällä muistellaan taas tätä tavallista elämää, johon ei liity opiskelu. Tai oikeastaan liittyy, koska pehmeän laskun takasivat pari sijaisuuspäivää heti kurssin päätyttyä: pulpetista open pöydän ääreen. Tänään sitten taas oikeasti työttömänä. Suunnitelmissa on aloitella isompia ompeluhommia, ehkä jopa myytäväksi asti. Mutta ei tänään, eikä huomenna. Nyt on sen OMAN AJAN vuoro. OMAA AIKAA ei nyt tuhlata siivoukseen, eikä mihinkään vastenmieliseen, vaan tarkoitukseni on vain olla ja nauttia. Nyt teen mitä haluan tai olen tekemättä, jos siltä tuntuu. Toteutan arjen keskelle hukkuneita pieniä unelmiani.
Yksi unelma minulla on ollut jo vuosia: haluaisin oppia tekemään hyvää ruisleipää. Viikonloppuna sain opastusta asiaan ihan kädestä pitäen. Kirjoitin ohjeen tarkasti ylös ja nyt on aika kokeilla onnistuuko leivänteko ilman konsulttia. Jos en huomenna kerro tuloksia, meillä on kompostissa epäonnistunutta taikinaa tai palaneita ruisleipiä :)

Joulukaktus

Kun saa päivittäin olla tekemisissä valokuvauksen ammattilaisten kanssa, näkee heidän laadukkaita kuviaan, käy niin, että en meinaa iletä julkaista näitä salamalla syksypimeässä kämpässä räpsittyjä pokkarikuviani enää.
No koska tämä blogi on minulle oma, pieni, päiväkirjamainen muistiinpanopaikka, jatkan vielä sitkeästi kuvien kera. Oletan, että huonokin kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Tulin siis laittamaan talteen kuvan Laurin joulukaktuksesta, joka on nyt täydessä kukassa. Kasvi on 10-12 vuotta vanha, kovia kokenut ja roudattu mukana muutosta toiseen. Alunperin nappasin pienen oksanpalan silloiselta kesätyöpaikaltani. Kaikki muut kaktukseni olen hapattanut, mutta tätä en :) Joulukaktus (liekkö edes oikea nimi tuolle kukalle) on hirmuisen kiitollinen hoidettava: kastelen kerran viikossa tai kahdessa ja jotakin perusravinnetta olen antanut keväisin kasteluveden mukana. Uutta, ravinteikasta multaa se on nähnyt joskus viime vuosikymmenen puolella. Huolimatta tästä "heitteille jätöstä", se jaksaa kukkia joka vuosi, joskus jopa kahdesti. Ja aina synkimpään aikaan vuodesta.

Halki, poikki ja pinoon.

Talvi on tuloillaan, huolimatta leudosta säästä, siihen olisi varauduttava. Ei pidä antaa sen yllättää, tulee se sieltä kumminkin.
Mätän puita peräkärriin ja kärristä pinoon. On nautinto tehdä ulkohommia ja olla miettimättä kirjallisia töitä :)



Uskon ajatusteni löytävän oikeat kolosensa, ihan kuin puut paikkansa pinossa.

Kasaan puristettu

Kuivat paperihommat aikalailla paketissa. Kasassa on 14 sivua tekstiä ja laskelmia. Ensi viikko vielä kärvistellään ja sitten täytyy taas miettiä uusia kuvioita.

Tarvitsen aikaa sulatella tätä kaikkea. On myös otettava aikaa ihan vain itselle. PIAN on aika tehdä jotakin kaunista eikä vain suunnitella sitä. Tuntuu, että olen keväästä asti siirtänyt sitä tekemisen tarvetta tuonnemmaksi. Ensiksi leipomohommien, sitten remontin vuoksi ja nyt tämän kurssin takia. Osaankohan enää edes tehdä mitään semmoista käsityötä, minkä tekemisestä ihan vain nauttisin...? Ilman suorittamisen pakkoa, valmistumista tai aikatavoitetta? Miten syvältä on etsittävä sitä luovuutta, joka on hautautunut jonnekin väkipakon ja selviämisrutiinien alle? Miten sitä etsisin? Kartta ja kompassi tuskin auttavat, ja tyhjä valkoinen paperikin hirvittää. Toisaalta tiedän, että puristamalla ei saa mitään aikaiseksi, ei muuta kuin pelkkää ahdistusta.

Ehkä vain istun ja katselen, kun pojat ovat luovia: rakentavat legorobotteja, muovailevat, askartelevat tai tarinoivat. Olen läsnä. Siitä se omakin innostus nousee, sitten kun siihen on mahdollisuus.

Karua ja kaunista

Haravointi on terapiaa. Samalla kun raikas ulkoilma tuulettaa keuhkot, lehdet siivoutuvat kompostiin ja ajatukset löytävät taas oikean uransa. Kiire unohtuu ja pää tyhjenee. Syksyn karu harmaus saa sävyjä, eikä tunnu yhtään niin pimeältä enää. Haravointi ei ole suorittamista, mitään ei ole pakko tehdä nyt, koska keväällä ilta-auringon paistaessa haravointi on vielä ihanampaa.

Kerrostaloissa asuessa tuijottelin haikeana pihalle ja mietin, tuomittaisiinkohan minut hulluksi, jos menisin haravoimaan pihaa ja siinä samalla ajatuksiani järjestykseen.

Taidan mennä terapoimaan hiukan lisää. Muutoksen tuulet puhaltavat jälleen ja minä & haravani jäpitämme vastaan. Pitäisi ymmärtää haravoida myötätuuleen... ;)

Olisi taas se aika...

eli aika ottaa "onnistunut" kuva joulukortteja varten.


Pimeydessä kajastaa yksi valopilkku: joulu lähestyy. Ensimmäiset joulutortut on jo paistettu ja popsittu, glögiäkin maisteltiin viikonloppuna hyvässä seurassa. Pitäisi alkaa suunnittelemaan joulukortteja. Viime vuosina olen aina kuvannut poikien leivontapuuhia, ja teettänyt kortit näistä vauhdikkaista kuvista. Vieläköhän tänä vuonna toistaisin samaa kaavaa, vai lähettäisinkö ystäville kuvan Oton muutaman vuoden takaisista joulufiiliksistä? ;)


Kuvaan pitäisi piirtää parit joulupallot suojaamaan mustan herran yksityisyyttä.

Yötön historia ja tulevaisuus... synnytyskipujako?

Aloitin kirjoittelemalla sivun siitä, miten raskas ja ahdistava tämä syksy on. Valittelin pimeyttä ja sitä, että syysflunssat eivät älyä häipyä vaan roikkuvat kitarisoissa ja nenäonteloissa ja muhivat vaikka minkälaisiksi pöpöiksi. Ja olo on viikosta toiseen, ja kuukaudesta toiseen puolikuntoinen ja apea. Onko tämä joku vaihe, joka on käytävä läpi ennen kuin on valmis uuteen? Synnytyskipujako nämä ovat?
Pyyhin sivullisen valitusta pois ja tiivistin olennaisen pariin riviin. Eikö nyt kuitenkin olisi jotakin aurinkoisempaa mielen päällä? No onhan sitä, kun tajuaa lukea rivien välistä :) Kirjoittelin ahkerasti liiketoimintasuunnitelmaa ja sinne, kuivien analyysien ja lukujen väliin oli pakko ujuttaa pieni pala unelmaa ja hyppysellinen tunnetta, iloa ja hyvää oloa. Pohdiskelin siis liiketoimintasuunnitelmassa käsiteltävän yrityksen nimeä, Yöttö Designia. Olen sen jo täällä muinoin kertonut, mutta tarinasta tulevan positiivisen fiiliksen takia haluan kerrata sen. Näin minä sinne liiketoimintasuunnitelmaan lurittelin:

Ei haittaa, jos sana Yöttö ei sano asiakkaalle mitään, koska kiinnostuttuaan hän voi selvittää nimen taustan nettisivuiltani ja voin antaa sanalle positiivisen merkityksen. Minulle sana on syöpynyt mieleen tilanteesta, jossa olin uhmaikäinen tytön tyllerö, jota kummisetä kiusasi kyselemällä "Mittees se yöttö tiettää?", mihin vastasin "Mie en oo mikkään yöttö, vaan iso tytön lotokka". Siis Yöttö on hellittelysana. Liittyy onnelliseen lapsuuteen, siihen että lapset otetaan huomioon ja heitä kiusoitellaan hyväntahtoisesti. Aurinkoisiin lapsuuden kesiin, paljaisiin varpaisiin, jäätelötahroihin suupielissä ja liehuviin kesämekon helmoihin, niihin liittyy minun Yöttöni.

Tekemisen meininkiä

Lapset pääsivät askartelemaan Taito Pohjois-Karjala ry:n messupisteessä metallilangasta ja helmistä hämähäkkejä, tässä Laten oma :)

Ulkoilua ja askartelua, laatuaikaa parhaimmillaan

Kompostit alkavat olla taas täynnä lehtiä. Pohdiskelin vakavasti muutaman vaahteran kaatamista, mutta ennen tuumasta toimeen ryhtymistä pitää selvitellä kaupungin puutarhurilta saako niitä noin vaan mennä kaatelemaan, tuskinpa vaan. Kuvittelen mielessäni tilalle havupuita ja koristepensaita... ja paljon vähemmän kompostoitavaa :) Haravointi on ihan mukavaa, mutta viiden ison vaahteran lehdet ja siemenet eivät mahdu mihinkään... Enkä mielelläni kärräisi niitä pois tontilta, koska joskus on sitten kärrättävä tilalle lisää ravinteita, korvaamaan hävikkiä.
Laurille haettiin eilen pari viikkoa sitten tilatut silmälasit, ja hyvin ovat päässä pysyneet, epäilyksistäni huolimatta. Samaan syssyyn irtosi ensimmäinen maitohammas. Tuntuu, että pienet eivät tosiaankaan ole enää pieniä, olenkohan valmis siihen? Minkäs mahdan vaikken olisi :)
On tuo kasvaminen myös mukava juttu siinä mielessä, että pääsen yllyttämään poikia jo hiukan haasteellisempiin askartelujuttuihin. Messuilta ostettiin huopapöllöjen askartelupaketti. Laten ensimmäinen pöllö valmistui äsken ja Juhokin innostui isomman esimerkistä ompelemaan omaa, hiukan pelkistetympää huhuilijaansa.

Taikasormet-kädentaitomessut

Hetkellinen synkkyys selätetty :) Kiukuttelu auttoi ja lisävaloa syksyiseen päivään toivat käsityömessut + se, että pääsin hyvässä seurassa ravintolaan herkuttelemaan. Messuilla opiskelijan kukkaro keveni liikaa, mutta kun kerran vuoteen pääsee tämmöseen tapahtumaan humputtelemaan, niin sallittakoon se. Mukaan tarttui askartelu- ja ompelumatskuja, tinakoru, nukkekodin portaat ja talvihattu Latelle. Viimeinen on tosin vielä saamatta, mutta maksoin ja jätin tekijälle tilauksen, että saadaan varmasti mieleinen.
Messuilta pongasin, että pöllöt ovat edelleen pop (kuvassa poikien päiväkodissa askartelemat yksilöt). Myös matonkuteista virkkaaminen on edelleen suosittua. Korupuolella IN näytti olevan vanhoista hopealusikoista väsätyt korut.
Nyt on taas ladattu inspistä ja energiaa vaikka mihin. Muistikirjan sivut täyttyvät suunnitelmista, kun takaraivossa kolkuttelee se ei niin innostava homma eli liiketoimintasuunnitelman vääntäminen. Jos tänään lähtisi FLOW:n mukana liitelemään ja vaikka huomenna tekisi sitten sitä pakkopullaa. Jookos?

Voihan kettu, kun hatuttaa ja viluttaa.

Jokohan tästä on tullut huono tapa, puolivuosittainen negatiivisten asioiden purkupläjäys on taas tuloillaan. Sinä, joka kaipaat positiivista suitsutusta, pakene pian. Täältä sitä kiukkua taas tulee, eikä ihan vähän:

Negatiivinen ajattelu pompsahti pintaan taas tällä viikolla. Liekkö tämä syksy, mikä vetää mieltä maahan vai pettymykset opintojen suhteen? Sitä kun on panostanut ja tehnyt kovasti töitä sen eteen, että uskaltaisi lähteä käsityöyrittäjäksi. Olin kesän muissa kuin oman alan töissä (enkä poikien kanssa kotona, niin kuin olisin halunnut), jotta sain remontoitua työtilat omaa yritystä ajatellen. Sitten suurin odotuksin pääsin kurssille, josta kauan haaveilin, ja jonne yli 20 muuta yhtä innokasta ei päässyt. Ja sitten kun kurssi ei ole sitä mitä odotin? Enää en edes tiedä, mitä odotin? Ehkä odotin liikoja? En siis sano, että vikaa olisi kenessäkään muussa, paitsi ITSESSÄNI, odotuksissani ja siinä miten korkealla rimaa pidän. Kurssilta hain ja haen eväitä yrittäjyyteen, innostusta ja kannustusta. Konkreettista apua, siihen miten etenen, kun aloittelen yritystoimintaa. Lomakkeiden täyttäminen ja laskelmat ovat inhottava, mutta pakollinen osa yrityksen perustamista, se on vain hyväksyttävä. Siitä en kitise. Kurssikaveri kertoi Esa Saarisen käyttäneen termiä "latistuksen mankeli", semmoisessa tunnen pyöriväni juuri nyt, hitto vaan kun taidan itse olla se, joka painoi sitä käynnistysnappia. Enkä tajua riuhtoa jumittuneesta koneesta töpseliä irti!! Tässä vaiheessa hymy pyrkii jo suupieliin, kun kiukuspäissäni täällä vouhotan ja kuvittelen itseäni mankelissa...
Parasta antia kurssilla on ollut tutustua ihmisiin, jotka taistelevat samojen asioiden kanssa. Haluaisin seurata ja kannustaa heitä yritystensä alkutaipaleilla, vaikka omaa yritystä en perustaisikaan.
Onneksi on viikonloppu aikaa kasailla positiivisuuden rippeitä, ja motivoida itsensä tuleviin päiviin.
Jospa sitä oikein torhistautuisi, ja yrittäisi löytää jotakin positiivista tästä hetkestä. Hm... hmm...
+ Minulla on hulppeat työtilat, ja lämpö ei enää karkaa harakoille lisäsiivestäkään :)
+ On ollut todella hienoa huomata, että se opettajaihminen minussa kärsii, kun joudun oppilaaksi, enkä pääse opettamaan. Erityisesti, jos joudun seuraamaan heikosti valmisteltua opetusta, voitteko kuvitella miten se ärsyttää? Jos minulla olisi vakituinen työ, miten innolla ja paneutuen hoitaisin tehtävän, josta minulle maksettaisiin? Opettajat vaihtuvat kurssilla tiuhaan, en siis osoittele sanoillani ketään erityisesti.
+ Olen myös saanut vahvistusta sille, että haluan pian töihin opettamaan, en enää oppilaaksi tai opiskelijaksi. Vuoden vaihteessa pitää päättää jätänkö fysiikan opiskelun lopullisesti taakseni, ja nyt tuntuu vahvasti siltä, että se ovi saa sulkeutua. Kiitos, mutta ei kiitos.
Yrittäjyyskurssista on siis ollut hyötyä, nyt tiedän tarkemmin ainakin sen, mitä en halua. En halua opiskella päätoimisesti, työn ohessa itsensä kehittäminen on sitten jo ihan toinen juttu. Olen havainnut, etten halua yrittäjäksi. Sivutoiminen yrittäjyys sen sijaan kiehtoo, ja siitä saan toivon mukaan oppia jotakin lisää lähiviikkoina.

Jotta kiitos ja anteeksi. Tarkoitukseni ei ole syyttää tai moittia ketään, kunhan vaan puran mielipahaani ja kiukkuani.

Linjurista ja luennolta

Neuleita valmistuu tasaiseen tahtiin linja-autossa ja luennoilla istuessa. Viime viikolla Harri Kontturia kuunnellessa saivat alkunsa nämä pitkät palmikkosukat. Ohjeen nappasin Novitan mukana tulleesta sukkalehdestä, jossa oli monta ihanaa mallia pukinkonttia ajatellen.
Tänään agendassa (muistaako opiskelukeverit kenen lempisana? ;) ) oli itsensä johtamista. Ennakkoon odotin jotakin yritysjohtamiseen liittyvää, pelkäsin joutuvani kuuntemaan tylsää luentoa siitä, miten toimii hyvä johtaja suuren suuressa yrityksessä. Vaan kuinkas ollakaan, yllätyin positiivisesti, kun kerrankin keskityttiin meihin pieniin ihmisiin. Huomenna ehkä sitten sitä yrityksen johtamista, palmikkosukka saa siis parin ;)

Mekko-ostoksilla

Kävimme opiskeluporukan kanssa yritysvierailulla Hanhi Designissa (N:n päälle ei nyt tähän hätään löydy kiemuraa, mutta kuvitelkaa se sinne). Ihana paikka ja hyvä palvelu, kannattaa vierailla, vaikka ihan asiakseen. Joensuun linja-autoasemalta kun kävelee kivenheiton verran Penttilään päin joen rantaa pitkin, niin siinä se jo onkin: ihanan valoisa ateljeemyymälä. Siellä outokumpulaislähtöinen Hirvosen Hanna myy ja tekee itäsuomalaista tekstiilimuotoilua parhaimmillaan.
Me, jotka haaveilemme yrittäjyydestä, saimme paljon eväitä tulevaan. Tyhjin käsin en päässyt liikkeestä lähtemään, vaikka opiskelijabudjetilla se tarkoittaa, että ensi viikon ajan pitää varmaankin popsia omia eväitä lounastauoilla ;) Tämä Kettuneiti Trapetsiinan pellavainen mekko/tunika huusi rekissä nimeäni. Sovittamisen jälkeen en voinut siitä enää erota, juuri ja juuri raaskin riisua sen ja antaa pakattavaksi ostoskassiin. Pipo-ostoksille pitää palata uudemman kerran, nyt en osannut valita niin monista ihanista versioista sitä mieleisintä.

Juhiksen virkattu pipo

Tänään piti olla kansallinen epäonnistumisen päivä. Kuulin siitä aamulla radiosta ja päätin, että ei koske minua :) Epäonnea ja sairastelua on viime aikoina piisannut. Kiintiö on täysi, nyt on onnistumisten vuoro. Ja hyvä päivähän siitä tuli.
Edellisen illan synkkyyteen etsin valoa lankakopan pohjalta. Sieltä löytyi vyyhdillinen luksusta: Naturwolle-lankaa, jossa on 80 % merinovillaa ja 20% silkkiä. Tuon langan virkkaaminen on nautinnollisempaa kuin pussillinen karkkia :) Oikein harmitti tänään, kun lanka loppui ja hattu valmistui. Pipo on virkattu kiinteillä silmukoilla, aloitettu päälaelta. Suunnittelin siihen myös korvaläpät, mutta Juho ei niitä huolinut. Toivottavasti tuli mieleinen pipo, ei se ainakaan kutita :)

Pullaherkuttelua

Kotipäiviä vietellään taas. Laten kuume on nyt antibioottikuurin myötä laskenut, illalla oli enää pientä lämpöä. Oksupyykkiä pestiin viimeksi toissailtana, toivottavasti se kiintiö on nyt muutamaksi kuukaudeksi täysi. Huomenna päiväkotikunnossa, jos hyvin menee.
Sairastaminen tympii ja siksipä koitettiin keksiä jotakin mukavaa tekemistä, jotakin mitä tulee tehtyä ihan liian harvoin kiireen keskellä.

Päätettiin siis leipoa korvapuusteja. Kuviin valmiit pullat eivät ehtineet, tuli napsittua vaan tämmöset ENNEN ja JÄLKEEN -kuvat ;)
Ai että miten ihanalta lämmin kanelipulla maistuikaan! Juho söi niin monta pulla, että sai mahansa kipeäksi. Loput laitoin tuoreena pakastimeen, odottelemaan sopivia päiväkahvituokioita.
Juho on aina ollut pullan ystävä. Maanantaina olivat isi ja pojat käyneet välipalalla herkuttelemassa kahvilassa. Jo matkalla pienin oli hekumoinut ääneen "Joo! Mehua ja Hyvä pulla." Antilla oli mennyt nauruksi, kun oli pojasta niin selvästi havainnut äiti-ihmisen herkuttelugeenin periytymisen.

Tätä tarvisen juuri nyt.

Sanokoon tuo toinen mitä sanoo, mutta mie tarvitsen tätä nyt. Tänä vuonna saa jouluun valmistautuminen alkaa ajoissa. Jos tekisinkin tänä vuonna mahdollisimman ison osan lahjoista itse, rakkaudella ja kiireettä. Herkuttelisi tasaisin väliajoin joulun herkkuja ja pitäisi pienten kanssa joululahjavalvojaisia, askartelisi yhdessä.
Ulkona on pimeää, synkkää ja sateista. Petissä yksi potilas, joka sai antibioottikuurin mykoplasmaan. Positiivisuutta ja optimismia saa kaivella syvältä... joulutavaralaatikosta :)

Suunnitelmia

Viimeinkin sain jotakin aikaiseksi käsityörintamalla: ompelin parit paikat poikien pöksyihin ja kiinnitin irronneen tarranauhan. Nihkeitä hommia siis ;) Todellisuudessa sillä puolella tapahtuu juuri nyt paljon. Paljon semmoista, mistä en vielä hiisku mitään.


Yrittäjyyskurssi etenee ja mieli on valoisa :)
Mutta sitten takaisin niihin asioihin, jotka eivät ole niin hyshys. Sain iihanan toimeksiannon tehdä takin tyttölapselle. Ja mie oikein hykertelen, kun pääsen tekemään jotakin pinkkiä, söpöä ja pikkuisen hörhelöistäkin. Malli on jo suunniteltuna, mutta sopivaa kaavaa ei ole löytynyt. Piirrän sen sitten itse, ehkä jo huomenna.

Hyvä viikko

Viikko positiivista ajattelua pulkassa. Päätin viime sunnuntaina, että tästä tulee hyvä viikko. Samalla päätin, että blogiinkin tulee vain positiivista suitsutusta viikon ajan. Kyynisyys meinaa putkahdella pintaan, mutta pysyin päätöksessäni. Aiheita marinaan piisaisi, oksennustauti jyllää ja se talouden toinen aikuinen reissaa liian kaukana ja liian monta päivää. Mutta kaikesta selvittiin ja kunnialla. Huushollinkin sain tänään siivottua ja siitäkös äiti-ihminen saa mielenrauhan. Taidan päättää, että ensi viikkokin on hyvä viikko. Ehkä tällä tavoin, viikko kerrallaan voisin taas oppia ajattelemaan positiivisesti :)

Kurpitsalyhty

Halloween ei ole meidän kalenteriimme vielä koskaan ujuttautunut. Kekri, vanhana Suomalaisena perinteenä tuntuu sopivammalta, mutta eipä ole tullut vietettyä sitäkään.
Mummilta saimme tänään yhden piilossa kasvaneen kurpitsan, josta jalostimme kurpitsalyhdyn pihalle.

Ajoitus on mikä on, yllärikurpitsa ei katsonut kalenteriin.
Late piirsi suunnitelmat, koverteli sisustaa lusikalla, mie leikkelin veitsellä ja Juho väritti dinosauruksia. Mukavaa, yhteistä iltapuuhastelua, jonka lomassa jutustellaan päivän tapahtumista ja suunnitellaan tulevia :)
Kurpitsalyhty laitettiin pihalle parvekeruukkuun. Kynttilöiden sijaan valaisimme lyhdyn parilla ledtuikulla. Aika hirvittävä siitä tuli. Niin kamala, että valot piti käydä sammuttamassa, ettei mokoma mörkö näy ikkunasta vessareissulla.

Hyvän päivän resepti

Tänään oli hyvä päivä. Olin poikien kanssa ulkona koko päivän ja aurinko paistoi. Laittelimme pihaa ja kasvimaata talviteloilleen. Ulkoilun päälle leivoimme ja saunoimme. Muuta siihen ei tarvita, siihen hyvän päivän reseptiin.
Trampoliini pakattiin odottelemaan seuraavaa kevättä. Kitkin kasvimaalta monta kottikärrillistä rikkaruohoja, "kynsin" sen eli kääntelin maat lapiolla ja tasoittelin mullikon.
Laten kanssa kärräsimme mullan ja muutamien perennojen peitoksi koivun- ja raparperin lehtiä. Kokeilen, jos tällä tavoin välttäisin ne kevään ensimmäiset rikkaruohot. Juhis keskittyi tutkimaan suurta kastematoa, joka äiti-ihmisen käskystä laskettiin päivän päätteksi takaisin kasvimaalle :)
Kasvilavojen reunat ovat kahdessa kesässä ja yhdessä talvessa muuttuneet ihanan harmaiksi. Lavat olivat kiireisen kesän ajan aika lailla oman onnensa nojassa, mutta se ei perunan kasvua haitannut. Kesän saldona oli siis monta perunakattilallista ja yksi laatikollinen talven varalle. Yrtit saivat kasvaa villeinä ja kukatkin kukkia keräämättöminä, maljakkoon ehdin poimia vain pari kimppua. Keskikesällä pojat saivat napostella omia herneita. Palkoja tuli, vaikka varret jäivät kuivuuden takia mataliksi. Sipulit kutistuivat ja happanivat. Naapurin mukaan niin käy yleisesti tällä tienoolla, joten vika ei ehkä ole viljelijässä ;) Haaveilen sellaisesta opettajan kesästä, jolloin kasvimaan hoitamiseen jäisi kunnolla aikaa. Ehkä sitten joskus...

Kertakäyttökulttuuria vastaan

Yksi maailman ärsyttävimmistä hommista (heti virastojen lomakkeiden täyttämisen jälkeen) on ostovaatteiden paikkaaminen tai muu korjaaminen. Korjattavien pino on ruma kasa sekalaisia vaatteita. Helpompaa ja siistimpää olisi nakata vaate roskiin. Mutta pienten reikien tai tahrojen takia en halua jätevuoria kasvattaa.


Siispä otan aika ajoin itseäni niskasta kiinni ja ryhdyn korjaushommiin.
Ensimmäinen korjauskohde oli Juhon viime syksynä ostettu pipo, sopivan paksu välikauteen, peräti Reimatec ja ihanan värinen. Vaan kun siihen ilmaantui ensimmäisessä pesussa kaksi ärsyttävää reikää ja silmäpakoa. Nyt otin neulan kauniiseen käteen (täh? aika kuivilta nuo kyllä näyttävät...) ja leikkelin heijastinkankaasta sopivat pyörylät reikien peitoksi.


Pienillä pistoilla pipoon kiinni ja avot, ei näy reikiä enää, mutta pipopää näkyy auton valoissa.
Seuraavaksi täytyisi motivoida itsensä korjaamaan collegehousujen repaleisia lahkeita, jotka ovat ilmeisesti jääneet pyörän polkimien väliin... Mietityttäähän se, että tointaako edes korjata, kerran uusia vastaavia pöksyjä saa parilla eurolla. Tämä on minun tapani vastustaa kertakäyttökulttuuria. Toivottavasti lapsukaisetkin sisäistäisivät joitakin paloja äiti-ihmisen arvomaailmasta...