keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Aurinkoa, iloa, valoa!

Silloin, kun on synkkää, pimeää, aurinko ei paista ja kesään on ihan liian pitkä aika, niin silloin se aurinko on kaiveltava jostakin muualta. Tällä kertaa tilkkukopan pohjalta ja suoraan pyllyn alle ;) Saunan pukuhuoneen penkille olisi tässä tulossa tilkkutyö. Neljää isoa tilkkua Marimekon Purnukkaa, josta tein samaan huoneeseen verhon ja silityslaudan päällisen jo aiemmin. Muut tilkut sekalaisia Marimekon neliöitä, ei kahta saman väristä. Värit koitin liu'uttaa, mutta muuten tavoitteena oli huoleton värien ilotulitus, joka ei iPadin kuvassa ole parhaimmillaan. Reunustuskaitaleen leikkaus ei nappaa, katellaan milloin tulee lopullisesti valmista ;)

lauantai 10. tammikuuta 2015

Kuudes möökö-takki

Pienimmän kummipojan pakettiin käärin virkatun möökö-takin. Taisi olla kuudes tätä sorttia, jos myös yksi nukelle tehty villatakki lasketaan mukaan. Alkuperäisestä ohjeesta ei ole jäljellä muuta kuin idea, koska tällä kertaa virkkailin takin vartalo-osan yhtenä kappaleena ja muutin raglanhihan tavalliseksi.
Möököjen idea siis Mutturalla-blogista (alunperin Ruttunuttu-blogi).

Leivontaessu kummitytölle

Joululahjaompeluksista ja -virkkauksista en ole vielä mitään laittanut tänne muistiin. Siispä pari postausta niistä :)
Pienimmälle kummitytölle etsiskelin valmista leivontasettiä. Kun valmista pakettia ei ollut enää tarjolla, kasasin ostoskoriin lasten leivontavälineitä ja arvelin ommella essun itse. Kaava omasta päästä, testikäytetty jo vuosien ajan omilla pojilla vihreissä leivontaessuissa.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Nalletalon sauna, osa 3/10

Nukkekotiprojekti nytkähti hiukan eteenpäin. Etenemistahti taitaa olla huone/vuosi, joten tarvihtee vissiin kiristää tahtia, jos mielii omista pojista vielä rakennusapua saada ;) kerkiivät liian isoiksi kasvaa!
Tänään valmistui sauna. Lauteet sahailin edellisen remontin jämäsuljuista. Kiuas on kaksi puista lautasliinarengasta päällekkäin liimattuna ja hormi puurimaa. Kiuaskivet poikien aarteista. Pesuvatit actimel-purkkien (öö... vai danonino?) pohjia ja laudeliina pellavaa, tietenkin. Maalia ja liimaa ja kuivattelun jälkeen sitten löylyihin!