Työhuoneen kaappi

Minä näytin kaapin paikan ;)
ja sitten ähkittiin ja puhkittiin kaappi paikalleen. Koitin kesällä mietiskellä, miten ihmeessä saisin uudessa työhuoneessa piilotettua kaikki ne "ei niin kauniit" käsityötarvikkeet, mapit ja käsityölehdet. Ja sitten vielä pari pyykkikorillista miehen tavaroita. Juu-u, siinä käytössä ne pyykkikorit ovat olleet siitä lähtien, kun hajoitin vanhan työhuoneen. Kesällä hoksasin, että meillähän on työhuoneeseen sopiva kaappi jo omasta takaa ulkovarastossa, tosin pientä laittoa vailla. Kaappi on joku vanha työmaakaappi, jonka talon entinen omistaja katsoi kalustukseen kuuluvaksi.

Rumaksi ja epäkäytännölliseksi olin sen jo tuominnut, kunnes tajusin katsella sitä vähän toiselta kannalta. Ruosteet pois, maalia pintaan ja lisää hyllyjä, siinä oli resepti, jota lähdin toteuttamaan. Ja hyvä tuli! Sisäpinnoilta hankasin ja pesin pölyt & pahimmat ruosteet pois. En paneutunut niihin sen enempää, koska ajattelin etteivät ne näy mihinkään tavararöykkiöiden takaa.

Työhuone alkaa olla pikkuhiljaa valmis. Listat on laitettu, paitsi yksi johtohässäkkä pitäisi jotenkin saada piiloon. Ja sohva käydään hakemassa tänä iltana.
Onpas ollut urakka. Sitä ei meinaa myöntää itselleen, että koville on ottanut. Ihminen, jonka yksi elämänvoima on tuo käsillä tekeminen, menettää puoleksi vuodeksi sen paikan ja ajan itsensä toteuttamiselle, niin se ihminen ei tosiaankaan ole nauttinut tästä ajasta. Eikä kukaan mukaan. Mutta nyt se alkaa olla ohi. Tyhjäkäyntiä poljen varmaankin jonkin aikaa, ennen kuin ymmärrän että NYT voi taas ommella, maalata, askarrella ja ja ja ...

Silitystuolin uudet vaatteet

Tämä värkkäys kuuluu taas kategoriaan "mitä ihmettä se nuita romuja säilöö..." Siis tämä kyseinen tuoli oli menossa kaatopaikalle äidin ja isän varastoista, kun mie iskin kynteni siihen. Se on mummini tai sitten ukin siskon peruja, isän (ja miun!) lapsuudenkodista joka tapauksessa.
Tosi hauska oivallus: tuoli, jonka voi muuttaa silityslaudaksi.

Musta villakangas oli rikki istuinosasta ja pehmusteetkin hapertuneet. Metallinen runko ja jalkojen muovitulpat olivat kunnossa. Laitoin palan uutta superlonia paikaksi ja uuden päälliskankaan. Suunnittelin maalaavani jalkaosan valkoiseksi, mutta taidan sittenkin pysyä mustassa, jottei tule liian imelää. Ja työhuoneeseen valmistui näin taas uusi kaluste, tuikitarpeellinen vieläpä. Ei nimittäin tuo isäntä tykkää, kun silityslauta on aina "varattuna" ja keskeneräisillä ompeluksilla kuorrutettu ja pitäis päästä silittämään kauluspaitaa...
Nyt meillä on omat laudat. Toinen rauta tarviis investoija.

Ukin tekemä astiakaappi

Täman kaapin pelastamiseen olen kuluttanut lukemattoman määrän tunteja. Pelastusoperaation aloitin varmasti yli 15 vuotta sitten. Olin aina ihaillut iskän pajan nurkassa olevaa kaappia. Tyhjensin sen hitsaustarvikkeista ja muusta vuosien myötä pajaan kertyneestä tavarasta. Muistelen hilanneeni sen pikkusiskon kanssa jollakin kelkalla latoon, jossa pesin sen. Muistan hyvin, kun kirvesmiessetäni katseli touhuani, ja oli sitä mieltä ettei toinna yrittää moisen romun entisöintiä ;) niin hirveän likainen ja paikoitellen myös laho se oli. Oikeassa oli siinä mielessä, että paljon nopeammin hän olisi varmasti tehnyt uuden, kun miettii niitä tunteja joita kaapin parissa tuhrasin. Monta kesälomaa, monia tunteja hioin kaappiani, mutta vain silloin tällöin kun huvitti ja aurinko paistoi ladon eteen.
Hiominen, erityisesti ilman mitään koneita, on mainio keino tyhjentää pää :)

Päätin jossakin vaiheessa, että luovutan ovien suhteen ja perusteellisen hiomisen sijaan maalaan ne. Takaseinä piti uusia, samoin kahvat. Viimeistelyksi liimasin kankaat ovien sisäpintoihin. Alaosassa on pitsi hyllyn reunassa, ylhäältä se vielä puuttuu. Kaappi on kulkenut mukana muutosta toiseen ja käyttötarkoituksia on ollut useita. Nyt se sitten palasi alkuperäiseen käyttöönsä astiakaapiksi. Sattumalta mintunvihreäksi maalattuna, niinkuin uusi (paremminkin vanha) kotinsa.