keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Osa 2: virkattu porkkana

Tämä vitamiinipommi odotteli valmistumistaan melkein porkkanannostoaikaan saakka. Juhis virkkasi nuo naatit, minä porkkanan. Sitten hävitin naatit puoleksi vuodeksi ja yhteistyöprojekti jumitti. Sohvalla kuumeessa makoillessa tutkailin keskeneräisten kasaa ja sieltä naatit viimein putkahtivat esiin. Ilon päivä! Sen verran herralla oli mieli muuttunut kesän aikana, että kuulemma silmiä ja suuta ei alkuperäisen suunnitelman mukaisesti tarvitse porkkanalle väsätä.

Keskeneräisestä valmiiksi -syyskuu, osa 1: virkattu majavakännykkäpussi

Tervehdys piiitkästä aikaa. Syksy etenee, arki alkaa rullata ja ensimmäiset flunssat on nyt sairastettu. Oikein kunnon kuumeen kera tällä kertaa. Potilaana ollessa kasvoin lähes kiinni tuohon meidän sohvaan. Ekan päivän vain makasin, hikoilin/kylmin vuorotellen. Toisena päivänä katselin elokuvia tallennuksesta ja virkkailin hiukan. Kolmantena virkkasin jo aika vimmatusti. Koukulla pyöri viimeistelyä vailla ollut porkkana-amigurumi Juhikselle, isoäidinneliöt olkkarin löhöilyvilttiä varten ja sitten tämä Juhiksen majava-kännykkäpussukka. Herra itse piirsi ja suunnitteli hahmon ja mallin, äiti-ihminen koitti parhaansa mukaan toteuttaa. Aikasta hilpeä siitä tuli :)
Syyskuun käsityö-teemana voisi taas olla: keskeneräisestä valmiiksi. Sen verran monenlaisia nyssyköitä, keräkasoja ja tekeleitä sohvalla kölliessä silmään osui. Pitää ihan laskea, että montako valmista saan aikaan :) (saako sitten ens kuussa aloittaa yhtä monta uutta tilalle?!)