
Pihallamme on monia metsämansikkapaikkoja, joita olen suojellut isännän ruohonleikkurilta. Mansikoiden ollessa kukalla kasvit ovat turvassa, koska näkyvät. Mutta kuinkas sitten kävikään, kun kukat olivat pölyttyneet ja terälehdet varisseet? No kahtena vuonna osa mansikkamättäistäni on vedetty sileiksi, "ei siellä mitään mansikankukkia näkynyt". No ei kai, raakileella kun olivat jo. Saapiko aikuinen ihminen itkeä metsämansikoiden takia? Enkä minä itse edes niitä kovinkaan usein maistele, vaan pojille säästän. Tämä on kasvimaatuotosten lisäksi toinen asia, joka pistää sisällä läikähtelemään: onnellisia lapsuusmuistoja pellon pientareilta timoteihin poimituista metsämansikoista. Voi kun omillekin lapsille voisi antaa yhtä lämpimiä muistoja. Pitää ensi kesäksi kehitellä jonkinlaisia "ANNA MEIDÄN ELÄÄ!!" -kylttejä ruohonleikkaajaa ohjeistamaan.


Hamstrasin hyllyt tyhjiksi, ostin viisi molempia. Mietin vieväni astiat mökille, mutta totesin että haluan tarjota poikien murot ja oman kahvini mansikkakupista vuoden jokaisena päivänä. Ja unelmoida samalla mansikkaunelmia...
Ystävä leipoi suussasulavia sydänystävän muffinsseja, joilla herkuttelen tänään. Dieettien aika on sitten taas huomenna, tai ensi kuussa :)
2 kommenttia:
Enpä muista koskaan nähneeni tuota Kultakeramiikan mansikkamukia? Ilokseni kuulin, että olisi tulossa taas tänä kesänä myyntiin, kun käväisin Kultakeramiikan tehtaanmyymälässä ostoksilla. Vielä muutama tuollainen + kulhot mahtuu apila ja lehmä mukien/kulhojen viereen:) Yritin vielä etsiä mainitsemaasi mansikkapeittoa, mutta en löytänyt sitä.
yks kultakeramiikan mukeista tykkävä
Pari vuotta sitten löysin nuo ihanat mukit ja murokupit. Ovat olleet käytössä kesän lisäksi kaksi talvea, muistuttamassa kesästä (talvi kun ei ole vieläkään se miun juttu, ei todellakaan). Mansikkapeittoa kuvailin täällä: http://yotontuotoksia.blogspot.com/2011/02/kesaunelmointia.html
Lähetä kommentti