
Keskeneräisten kori tyhjenee. Ensimmäisenä valmistui parit pienet pöllölapaset, joihin en ollut vielä saanut aikaiseksi peukaloita. Lankana 7-veljestä ja mallineuleen tiirasin Jatta Soheltaa -blogin neuletakkikuvista.
Toinen valmistunut työ onkin sitten pikkuisen pidempi projekti. Ostin tuon farkunsinisen Wolli-langan aloitellessani opiskelua Savonlinnassa, 10 vuotta sitten! Oi niitä aikoja... Erityisesti yläasteella omat kiinnostuksen kohteet eivät olleet kovin muodikkaita, oli parempi pitää käsityöinnostuksensa omana tietonaan, ettei joutuisi silmätikuksi, kiusatuksi. Voi helposti kuvitella, miten onnelliseksi tulin, kun sitten OKL:ssa ensimmäistä kertaa tapasin ihmisiä (muita kuin kotipaikkakunnan nypläyskurssin mummoja), jotka olivat innostuneita samoista asioista kuin itse olin. Ikävä on noita aikoja ja ystäviä.
Taisi olla ensimmäinen tekniikkakurssi tuo lankatyöt 1, jonka lopputyöksi suunnittelemaani pontsoon langat hankin. Suunnitelmat muuttuivat ja langat viereksivät mukana muutosta toiseen: Olen roudannut niitä (ja paljon muuta...) mukanani Savonlinnaan kahteen osoitteeseen, Lappeenrantaan, Joensuuhun ja nyt tänne.

2 kommenttia:
Hei!
Jälleen aivan ihania juttuja olet saanut aikaiseksi! Kateellisena vain katson.... Omia sormia alkaa syyhyttämään, mutta mistä sitä aikaa kehittelisi!
Julmaa tuo yläasteen aikainen yhtenäistäminen. Siinä iässä mullakin oli iso innostus käsitöihin ja ainakin se barbien vaatesäkki sai jatkuvasti lisäystä! Muistelen vain, että se oli joskus vuosia sitten nuorempien serkkujen ahkerassa käytössä vierailuilla! ;)
Sieltä vanhempien serkkujen esimerkistä se varmasti nousi, se innostus barbien vaatteiden väsäämiseen :) Nykyisin barbit on vaihdettu nalleihin, pupuihin ja villisikoihin. Pitääkin jonain päivänä kirjoitella nalletalosta, joka on miun ja poikien yhteinen ikuisuusprojekti.
Lähetä kommentti