Riittävän hyvä

Joskus sitä pohtii syntyjä syviä.
Pohdin niitä liiankin usein.
Pohdin ja pyöritän, viimein ajatukset ovat niin solmussa, että ahdistaa.
Kun sitä osaisikin mennä siitä mistä aita on matalin, vaan kun ei.
Kirjapinossa odottaa kirja "Riittävän hyvä opettaja" ja uusimmassa Me-lehdessä oli juttu otsikolla "Olet riittävän hyvä". Painavaa tekstiä, ajatuksia, joista olisi otettava opiksi. Vai onko sekin suorittamista ja itseltä vaatimista?

Vuoden alussa päätin, että tänä vuonna yritän olla suorittamatta ja opetella nauttimaan tästä hetkestä. Tavoitteenani oli myös välittää vähemmän siitä, mitä muut minusta tai tekemisistäni ajattelevat.
On tullut välitilinpäätöksen aika. Onko jotain opittu?
Sykemittarissa ei edelleenkään ole pattereita ja kelloa en käytä, vaikka olen töissä :) Työpaikka ei vastaa koulutusta, mutta palkka tulee säännöllisesti ja iltapäivät saan olla poikien kanssa. Jotkut ihmettelevät päätöstäni, mutta miepä en välitä siitä.
Käsitöitä en ole saanut tehtyä niin paljon kuin olisin halunnut, mutta syytkin ovat selviä: työhuoneremontti, joka on hirmuinen investointi tulevaisuutta ajatellen ja sitten tuo työ, joka syö voimia ja aikaa.
Mökillä ei myöskään ole kelloja eikä kiirettä. Auringon, kelin ja oman mielen mukaan elellään. Poikien kanssa menee hyvin, koska erityisesti mökillä meillä on aikaa olla yhdessä, kuunnella oikeasti toisiamme ja voimme tehdä mitä kulloinkin huvittaa. Sama juttu tuon puolison kanssa <3
Mietin olenko nyt tyytyväisempi, onko elämäntilanne riittävän hyvä?
Olenko minä riittävän hyvä?
Mietin... että olen kiitollinen ja että on riittävän hyvä näin.
Unelmia ja haaveita on toki aina paremmasta ja ne ajavat elämässä eteenpäin :)