Mikä ihme sen kiukun aina nostaakin? Selittäisin mielelläni, että on taas se aika kuusta ja plaa plaa...
Ilmeistä on, että arkinen herkkulakko kenkuttaa ja kiristää pipoa. Karkit ja viinerit tuntuvat huutavan nimeäni. Mutta periksi ei anneta. Ne farkut on saatava syksyn viiletessä mahtumaan päälle.
Yritän täällä pohtia ja korostaa positiivisia asioita, mutta joskus tatti otsassa on niin iso, ettei auta kuin avautua. Jotta varoitus vaan, on taas semmonen päivä. Ärsytyskynnys säälittävän matala. Tiedän, että kunnon hikoilu auttaisi, mutta siihen on mahdollisuus vasta huomenna.
Noh, mitä voin tehdä, jotta kiukku häviäisi? Siis muuta kuin herkutella...
Taikinaterapiaa? En jaksa. Iltapalaksi (pojille) voisin leipoa jotakin. Pannaria vaikka.
Maalausterapiaa? JOO! Maaliakin on ja uusi suti. Eikun sitten työhuoneen kalusteiden kimppuun.


Tehosiko terapia? Tehosi :) Työhuoneremontti (jonka myötä talo on täynnä väärissä paikoissa olevia laatikko-, mappi- ja kangasröykkiöitä, joka siis myös kiristää hermoja mukavasti) eteni! Sain tehtyä jotakin, joka auttaa pois tästä pitkään jatkuneesta poikkeustilasta. Onkohan tämä enää poikkeustila, jos remontin keskellä eläminen on jatkuvaa, vuodesta toiseen? Remontista seuraavaan?
MUUTA VUOKRALLE! Niin ei tarvitse napista...
Kiitos ja anteeksi. Helepotti kummasti ja aurinkokin paistaa taas :)
2 kommenttia:
Niin on heikko ihmisluonto, jotta vaadittiin vielä järeämmät aseet tämän kenkutuksen hoitoon: irtokarkkia ja suklaata. Avot, nyt passaa.
Maulausterapia kuulostaa kivalle, samoin tämä jälkimmäinen =)
Lähetä kommentti