Tule, tule jo...

Pakkaset ja lumi alkavat aina jossakin vaiheessa talvea tympäistä, ja nyt mitta olisi taas aikasta täynnä. Viikko jossakin lämpimässä, auringon alla, vailla arkisia rutiineja tekisi varmasti hyvää. Mutta jokainen ansaittu euro on nyt laitettava säästöön kesää varten. Taas se putkahti mieleen: KESÄ.
Yritän edelleen opetella elämään enemmän tässä hetkessä... koitan muistutella, että sitkun kannattaa vaihtaa nytkun:iin. Nautitaan siitä mitä nyt on: vaan kun on vaan tuota lunta ja pakkasta. Hiihtovimma on laantunut ja uuninlämmityskin alkaa olla pakkopullaa. Kynttilänvalossa tunnelmointi ei innosta, niin kuin syyspimeillä ja talviset uuniruuat tulevat jo korvista. Keho ja pää huutavat jo KEVÄTTÄ!
Päästin taas kesähaaveet valloilleen. Aloitin mietiskelemällä milloinkahan voisin ottaa pelargoniat talvisäilöstä sisälle ja selasin ensimmäistä siemenluetteloa. Siitä villiintyneenä avasin viime kesän mökkikuvakansiot koneelta ja pian olin haaveissani tunnin ajomatkan päässä täältä. Istumassa niemennokassa, vinon pöllipöydän ääressä. Kuuntelemassa kesän ääniä, haistelemassa kesän tuoksuja ja tuntemassa auringon lämmön ihollani. Otto seikkailemassa saaressa ja pojat luonnon ihmeitä tutkimassa, sulassa sovussa. Miehenkin otsakurtut siliävät ja suu kääntyy hymyyn vähän väliä. Oma mieli rauhoittuu ja kiire jää venerantaan.
Kyllä sitä on niin kesän lapsi.