Periaatekysymys

Ennen kuin minulla oli lapsia, minulla oli selvät sävelet ja näkemykset siitä, miten haluaisin omani kasvattaa. Vauva-aikaan nämä visiot loistivat kirkkaina mielessäni. Taaperoaikaan tajusin osan ajatuksistani olevan käytännössä mahdottomia, sovellustaitoa on pitänyt harjoitella. Ja nyt poikien kasvaessa olen vielä hankalampien periaatteellisten kysymysten edessä.

Olen siis aina vannonut sen periaatteen nimiin, että toista ei saa lyödä. Pojilta on lähtenyt karkkipäivä heti, jos toista on lyönyt. Mutta nyt päiväkodissa, koko siellä oloajan pojat ovat valittaneet, että kaksi poikaa lyö, tönii ja satuttaa toisia tahallaan. Hakee huomiota pahalla. Juho jopa itkeskeli asiaa iltaisin alkusyksystä. Nyt tämä lyömisvimma on tarttunut Lauriin, hoidosta tuli noottia.
Ai että laittaa kiehumaan. Pidin puhutteluja ja otin saavutettuja etuja pois, karkkipäivät ja kotivideot. Kyselin ja kuuntelin, Late sanoi, että no kun ne toiset kiusaa. Sanoin myös hoitajille, että haluan heti kuulla, jos lyöminen jatkuu. Toinen äiti kuuli asiani, ja sanoi että hän on sanonut omalleen, että lyö takaisin. Jos joku koko ajan kiusaa, lyö ja tökkii, silloin on lupa puolustautua. Lapsen ei tarvitse alistua kiusatuksi.

Mitä ihmettä minä teen? Pidänkö kiinni hienosta periaatteestani, jonka mukaan ketään ei saa lyödä? Vai keksinkö uuden ei-niin-hienon periaatteen, että lyö takaisin? Teki niin tai näin, niin aina joku kärsii.

Mitä olette mieltä? Kokeneemmat, miten olette tilanteen ratkaisseet? Ja ainahan voi kirjoitella anonyyminä.

Sammakkokakku = sammakko + kakku ?

Yksi vuoden kolmesta suuresta juhlasta tässä huushollissa lähestyy: Juhis täyttää itsenäisyyspäivänä 4 vuotta! Määrätietoinen sisupussi kertoi jo monta kuukautta sitten, että hänen synttäreillään sitä muuten on sammakkokakku. Kröhöm... niinpä tietenkin, tottakai. Sukellus leivontablogien ihmeelliseen maailmaan paljasti sen, että eipä löytynyt yhtään mieleisen näköistä sammakkokakkua malliksi siltä istumalta. Ei siis liian helppo haaste kohdattavaksi, ainakaan tämmöselle jauhopeukalolle, joka on aiemmin tehnyt vain yhden onnistuneen täytekakun. Sompailtuani aikani sain pienen miehen päätä käännytettyä sen verran, että kakun päälle tulevat sammakot riittävät tekemään sammakkokakun. Koitin esitellä kakun päälle laitettavia sammakon kuvia, joilla kakku olisi helppo toteuttaa, vaan kun ei. Siksipä täällä telutaan nyt marsipaanin kimpussa, onnistumisen elämyksiä jahdaten.

Neulemekko lahjaksi: osa 5.

Pienelle kummitytölle 1-vuotislahjaksi neuloin taaaas mekon. Tympääntyvät varmaan jo näihin miun iänikuisiin mekkoihin, mutta kun niitä on niin mukava neuloa. Tuttu, hyväksi havaittu ohje, jota ei tarvitse tavata tai mallia soveltaa, senkun neuloo vaan. Taitaa olla viides mekko tällä ohjeella, elikkä suosittelen. Löytyy ainakin googlettamalla "tytön unikkomekko". Lankana Novitan Tennessee ja puikot muistaakseni neloset.

Yrittäjyyskurssin luennoilla istuessa valmistuivat kaikki viimeaikaiset neuleeni, hyödyllinen kurssi siis ;)

Ei pitsaperjantai, vaan piirakkaperjantai!

Mikähän nostalgialeivontakausi täällä on meneillään? Puuroa jäi yli, leivoin karjalanpiirakoita mummon ohjella.

Kotipullan, ruisleivän ja piirakoiden jälkeen voisi muistutella mieleen, miten sitä lapsuuden herkkua eli mummon ohraleipää tehtiinkään. Vaikka ei siitä ikinä tule sen makuista kuin mummolla :)

Joulukoristeet hamahelmistä

Pojat ovat päiväkodissa innostuneet kaikenlaisesta askartelusta. Juhokin, joka vielä esimerkiksi pääsiäisenä kysyi leuka väpättäen "Onko pakko?", kun oli luvassa virpomavitsojen askartelua.
Suurin villitys ovat hamahelmet. Näille muovisille hahmoille on ollut hankala keksiä käyttöä, mutta yhtenä päivänä välähti: kultalankaan roikkumaan ja meillä on laatikollinen itsetehtyjä kuusenkoristeita. Mikä älynväläys! Idea vapaasti ryöstettävissä, olkaa hyvä :)

Palmikkosukkia ja kuumaa mehua

Flunssaiset terveiset täältä sohvannurkasta! Digiboxin tallennukset on katsottu ja keskeneräisiä neulomuksia on tehty vähemmäksi. Kummitytölle valmistui pieni neulottu synttärilahja ja nämä vihreät sukat taidan piilottaa siskon joulupakettiin. Sukkien ohje on Novitan syksyisestä sukkalehdestä, ohje a: pitkät palmikkosukat. Sukan kärjen kavennukset tein omasta päästä, koska lehden ohje ei auennut minulle lukemisesta, kokeiluista ja purkamisesta huolimatta. Kokeilin ensimmäistä kertaa ristiin vahvistettua kantapäätä, ja tykkään tuosta napakasta neulepinnasta.
Varaston siivous odottaa, mutta odottakoon vielä tänään. Sohvannurkka kutsuu, ei auta muu kuin kampeutua viltin alle ja hörppiä lämmintä mummonmehua. Joku uusi neulomus voisi piristää, taidan lähteä ravelryyn seikkailemaan...

Aamiaisherkuttelua

Olen aamupalaihminen. En voi ajatella lähteväni liikkeelle tyhjin vatsoin.
En tiedä mitään parempaa, kuin hidas hotelliaamiainen kaikkine herkkuineen. Kotona syön puuroa ja raejuustoa, jotteivät kurvit menisi mahdottomiksi. Liekkö mauttoman puuroraejuustomössön syönti turhaa, koska vaatteet kiristää ja puristaa siitä huolimatta :/ Eihän muutamat karkkipussit ja herkkuleivoinnaiset asiaan mitenkään vaikuta... eihän? Tai sitten joku on kutistanut kaikki housuni. Sama kutistaja on iskenyt poikien lahkeisiin, lyhentänyt kaikki pöksyt niin, että nilkat vilkkuvat.
Tänään oli kuitenkin jo kolmas ankea aamu, kurkku kipeänä, nokka tukossa ja kolotusta siellä ja täällä. Päätin, että herkkuaamiainen voisi pelastaa tämän päivän :)

Olen valmistautunut kaikkeen:

Jos tulee putkirikko -> varastoista löytyy kaikenlaisia liitoskappaleita, hajulukkoja, putkia ja paljon muuta oleellista uuden vesijohtoverkon rakentamiseen.

Jos tulee muistinmenetys -> varastoista löytyy kaikki vanha opiskelumateriaali, jotta voin opiskella kaiken uudelleen.

Jos tulee jääkausi -> varastoista löytyy yli 10 vuotta vanhoja untuvatakkeja ja karvahattuja näihin tilanteisiin. Onneksi on myös kevyempää vaatetusta kuten laatikkokaupalla t-paitoja, jos alkaa ikuinen kesä.

Jos tulee nälänhätä -> varastoista ja erityisesti pakastimesta löytyy ruokaa vaikka ensi kesään saakka.

Jos tulee pimeys -> varastoista löytyy kaikki edellisissä remonteissa irroitellut valaisimet (kymmenkunta erilaista kattovalaisinta).

Miehelle tuli varastointiähky. Kohta on kaapeissa tilaa.

Joulukalenteri

Pikkuhiljaa kaivelen joulua esille varaston perukoilta. Pojat etsivät ja löysivät tärkeimmän, eli joulukalenterin. Kaksi vuotta sitten äiti-ihmisellä oli hieno visio: suunnitelma "maalaisromanttiseen tyyliin" väsätystä hillitystä & hallitusta kalenterikuusesta. Pohjana liimapuulevyä, joka piti maalata kuultovalkeaksi.
Äiti-ihminen ompeli kuuseen sopivat pikkupussukat hillityllä väriskaalalla, tietenkin. Leimasi ja askarteli 24 pientä, hillittyä numerolappua, joissa oli nimikirjain pussin avaajaa ajatellen.
Säilyy vuorot taistelematta :)
Sitten Late 3v. ehdotti, että kuusi pitäisi maalata. Ehei... siitä tulee hillitty & hallittu ja kaunis sisustuselementti... hm... entäs jos... mitäpä, jos siitä tehtäisiin sittenkin lasten näköinen? Ja itsetehty? Juuri sellainen, kun kalenterin käyttäjät itse haluaisivat. Eikun sutit käteen ja maalit esille, ja maalin kuivuttua vasaroimaan.


Pian meillä oli iloisenkirjava joulukuusi ja yhden tyytyväisen askartelijan sijaan kolme onnellista ja iloista kalenterimaakaria :)
Tämä kuusen pojat siis hakivat varastosta. Varustauduin pussientäyttöurakkaan ostamalla legojoulukalenterin, jonka sisällön piilottelin pieniin kalenteripussukoihin. Viime vuonna sisältö oli muumeja, sitä edellisenä kuusenkoristeita ja pieniä leivontalupauksia tai muita perheen yhteisiä joulujuttuja.
Mietin silloin pari vuotta sitten, että ainahan kuusen voi maalata "hillityksi & hallituksi" niin halutessaan, mutta enpä ajattele enää: se on hyvä juuri noin. Kukapa raaskisi piilottaa pienten taidetta tylsän valkoisen maalikerroksen alle :)

Ensimmäiset ruisleipäni

Onnistuminen on aika lähellä :) Ulkonäkö on vielä ennen uuniin menoa mallikelpoinen. Makua päästään testailemaan parin tunnin sisällä.








Hm... ehkä liian väkevää. Taidan syyttää juurta ja teen seuraavat leipäni konsulttini juureen. Onneksi on posti!

Joulun ensimmäiset piparit

Vuoden ekat piparit on nyt paistettu. Oikaistiin sen verran, että ostettiin valmista taikinaa. Kaulitseminenkin hoitui tänä vuonna lapsityövoimalla, joten äiti-ihmiselle jäi tehtäväksi keräillä valmiit piparit pellille ja paistaa ne + jälkityöt ja kuvaaminen. Viimeisin ei ollut helppoa, koska niin kovin vauhdikkaita olivat nämä leipurit. Jos eivät kaulimet viuhuneet harmaina kuvissa, niin tekijät olivat niin keskittyneitä taikinoihinsa, ettei naamoja näkynyt hattujen takaa :)
Onnistuneita kuvia tuli silti niin monta, etten osannut valita niistä yhtä tai kahta, vaan ystäville lähetellään kuvakollaasit iloisista piparileipureista.

Käymistilassa

Yrityskoulutus on nyt paketissa, todistukset kourassa. Haikein mielin hyvästelin ihmiset, jotka olivat parin kuukauden ajan syy, jonka takia jaksoin mennä kurssille. Ilman heitä olisin heittänyt pyyhkeen kehään jo parissa viikossa. Mutta tiedänpähän nyt, mitä tarkoittaa työllistymiskoulutus.
Täällä muistellaan taas tätä tavallista elämää, johon ei liity opiskelu. Tai oikeastaan liittyy, koska pehmeän laskun takasivat pari sijaisuuspäivää heti kurssin päätyttyä: pulpetista open pöydän ääreen. Tänään sitten taas oikeasti työttömänä. Suunnitelmissa on aloitella isompia ompeluhommia, ehkä jopa myytäväksi asti. Mutta ei tänään, eikä huomenna. Nyt on sen OMAN AJAN vuoro. OMAA AIKAA ei nyt tuhlata siivoukseen, eikä mihinkään vastenmieliseen, vaan tarkoitukseni on vain olla ja nauttia. Nyt teen mitä haluan tai olen tekemättä, jos siltä tuntuu. Toteutan arjen keskelle hukkuneita pieniä unelmiani.
Yksi unelma minulla on ollut jo vuosia: haluaisin oppia tekemään hyvää ruisleipää. Viikonloppuna sain opastusta asiaan ihan kädestä pitäen. Kirjoitin ohjeen tarkasti ylös ja nyt on aika kokeilla onnistuuko leivänteko ilman konsulttia. Jos en huomenna kerro tuloksia, meillä on kompostissa epäonnistunutta taikinaa tai palaneita ruisleipiä :)

Joulukaktus

Kun saa päivittäin olla tekemisissä valokuvauksen ammattilaisten kanssa, näkee heidän laadukkaita kuviaan, käy niin, että en meinaa iletä julkaista näitä salamalla syksypimeässä kämpässä räpsittyjä pokkarikuviani enää.
No koska tämä blogi on minulle oma, pieni, päiväkirjamainen muistiinpanopaikka, jatkan vielä sitkeästi kuvien kera. Oletan, että huonokin kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Tulin siis laittamaan talteen kuvan Laurin joulukaktuksesta, joka on nyt täydessä kukassa. Kasvi on 10-12 vuotta vanha, kovia kokenut ja roudattu mukana muutosta toiseen. Alunperin nappasin pienen oksanpalan silloiselta kesätyöpaikaltani. Kaikki muut kaktukseni olen hapattanut, mutta tätä en :) Joulukaktus (liekkö edes oikea nimi tuolle kukalle) on hirmuisen kiitollinen hoidettava: kastelen kerran viikossa tai kahdessa ja jotakin perusravinnetta olen antanut keväisin kasteluveden mukana. Uutta, ravinteikasta multaa se on nähnyt joskus viime vuosikymmenen puolella. Huolimatta tästä "heitteille jätöstä", se jaksaa kukkia joka vuosi, joskus jopa kahdesti. Ja aina synkimpään aikaan vuodesta.

Halki, poikki ja pinoon.

Talvi on tuloillaan, huolimatta leudosta säästä, siihen olisi varauduttava. Ei pidä antaa sen yllättää, tulee se sieltä kumminkin.
Mätän puita peräkärriin ja kärristä pinoon. On nautinto tehdä ulkohommia ja olla miettimättä kirjallisia töitä :)



Uskon ajatusteni löytävän oikeat kolosensa, ihan kuin puut paikkansa pinossa.

Kasaan puristettu

Kuivat paperihommat aikalailla paketissa. Kasassa on 14 sivua tekstiä ja laskelmia. Ensi viikko vielä kärvistellään ja sitten täytyy taas miettiä uusia kuvioita.

Tarvitsen aikaa sulatella tätä kaikkea. On myös otettava aikaa ihan vain itselle. PIAN on aika tehdä jotakin kaunista eikä vain suunnitella sitä. Tuntuu, että olen keväästä asti siirtänyt sitä tekemisen tarvetta tuonnemmaksi. Ensiksi leipomohommien, sitten remontin vuoksi ja nyt tämän kurssin takia. Osaankohan enää edes tehdä mitään semmoista käsityötä, minkä tekemisestä ihan vain nauttisin...? Ilman suorittamisen pakkoa, valmistumista tai aikatavoitetta? Miten syvältä on etsittävä sitä luovuutta, joka on hautautunut jonnekin väkipakon ja selviämisrutiinien alle? Miten sitä etsisin? Kartta ja kompassi tuskin auttavat, ja tyhjä valkoinen paperikin hirvittää. Toisaalta tiedän, että puristamalla ei saa mitään aikaiseksi, ei muuta kuin pelkkää ahdistusta.

Ehkä vain istun ja katselen, kun pojat ovat luovia: rakentavat legorobotteja, muovailevat, askartelevat tai tarinoivat. Olen läsnä. Siitä se omakin innostus nousee, sitten kun siihen on mahdollisuus.

Karua ja kaunista

Haravointi on terapiaa. Samalla kun raikas ulkoilma tuulettaa keuhkot, lehdet siivoutuvat kompostiin ja ajatukset löytävät taas oikean uransa. Kiire unohtuu ja pää tyhjenee. Syksyn karu harmaus saa sävyjä, eikä tunnu yhtään niin pimeältä enää. Haravointi ei ole suorittamista, mitään ei ole pakko tehdä nyt, koska keväällä ilta-auringon paistaessa haravointi on vielä ihanampaa.

Kerrostaloissa asuessa tuijottelin haikeana pihalle ja mietin, tuomittaisiinkohan minut hulluksi, jos menisin haravoimaan pihaa ja siinä samalla ajatuksiani järjestykseen.

Taidan mennä terapoimaan hiukan lisää. Muutoksen tuulet puhaltavat jälleen ja minä & haravani jäpitämme vastaan. Pitäisi ymmärtää haravoida myötätuuleen... ;)

Olisi taas se aika...

eli aika ottaa "onnistunut" kuva joulukortteja varten.


Pimeydessä kajastaa yksi valopilkku: joulu lähestyy. Ensimmäiset joulutortut on jo paistettu ja popsittu, glögiäkin maisteltiin viikonloppuna hyvässä seurassa. Pitäisi alkaa suunnittelemaan joulukortteja. Viime vuosina olen aina kuvannut poikien leivontapuuhia, ja teettänyt kortit näistä vauhdikkaista kuvista. Vieläköhän tänä vuonna toistaisin samaa kaavaa, vai lähettäisinkö ystäville kuvan Oton muutaman vuoden takaisista joulufiiliksistä? ;)


Kuvaan pitäisi piirtää parit joulupallot suojaamaan mustan herran yksityisyyttä.