Yritin syksyllä markkinoida pojille lego- ja suklaakalentereita, huonolla menestyksellä. Kiireisen syksyn keskellä ei tuntunut olevan aikaa yhtään mihinkään käsitöihin eikä edes askarteluihin.
24 peräkkäistä päivää askartelua, leivontaa ja muuta kotoilua kuulosti mahdottomuudelta, turhilta lupauksilta, pettymyksiltä. "Miks myö ei äiti askarrella, vaikka kalenterissa niin luvattiin?"
Sitten tajusin, että nyt on tartuttava hetkeen. Yhdessä tekemisen ilo saattaa olla hetkellistä, siitä on nautittava nyt. Murkuilta on ehkä turha kysellä piparinpaistoapua. Ja jos toisin käy, sekään ei ole huono asia.
Eli meillä on kotoilujoulukalenteri, edellisvuosien tapaan. Inhoan tuota kotoilu-sanaa, mutta tässä kohti se tiivistää kaiken oleellisen. Kuvaaminen ja raportoinnit eivät ole pääosassa, mutta lupaan huikkailla aina välillä tännekin jotakin. Ulkoasu on sama kuin ennenkin.
Ensimmäisestä pussukasta löytyi jouluasetelmatarvikkeita ja työhuoneesta lisää. Pojat valmistivat jouluiset minimaailmat omiin huoneisiinsa. Lisäksi sovittiin, että ne annetaan opettajille joululahjaksi.
Joululaulujen soidessa Lauri totesi, että "Äiti, tää on paras kalenteritehtävä ikinä", yöunien karsiminen ennen joulukuun alkua on siis todellakin kannattanut.
2 kommenttia:
Voi ihme! Kurkkasin tuon linkin taakse, kun muistelin kalenterin valmistusta ja ällistyin miten pieniä palleroita pojat olivat, kun kalenteri tehtiin <3
<3 Ihana, kun jaksat panostaa!!
Lähetä kommentti