tiistai 15. maaliskuuta 2011

Tilda-pannumyssy

Välillä pitää saada tehdä käsitöitä jonkun toisen laatiman valmiin ohjeen mukaan. Voi jättää aivot narikkaan ja tehdä vain niin kuin käsketään. Niin, ainakin jos jaksaa lukea ohjeita jo ennen kuin on pulassa. Sama tilanne kaikenmaailman teknisten vempainten manuaalien kanssa: isäntä kokeilee ja soveltaa, asentaa, pähkäilee ja kiroilee. Käyttöohjeet on amatööreille... tuo toimintamalli on tainnut vaivihkaa tarttua.
Viimeaikojen pahin koettelemus oli jouluna, kun poikien paketista paljastui iso autorata. Ohjekirja ihan liian monisivuinen luettavaksi ja täynnä vieraita kieliä. Kaksi malttamatonta formulakuskia hoputtaa ja edessä on iso laatikko täynnä pieniä ja suurempia palikoita. Ja mitä sitten kun rata olisi valmis? Jatkuvaa mekkalaa ja taistelua, ja sitä alituista vian etsimistä, miksi mikään ei toimi. Eli mekaanikon motivaatio nolla. Tuommoisina hetkinä olen erityisen kiitollinen, että talossa on mies. Kiukuteltuani aikani radan kanssa tajusin pyytää apua ja väistyin takavasemmalle ompeluhommiin. Kohta innokkaita formulakuskeja taisi olla jonoksi asti :)
Niihin tildaompeluksiin palatakseni: Kaivelin esille Tone Finnangerin kirjan TILDAN KEVÄT Ompelua ja askartelua. Sieltä malliksi valikoitui aplikoitu pannumyssy ja parit patalaput. Toiselle puolelle kirjoin "Kahviako?" ja toiselle "Vai teetä?". Pitäisköhän keittää kotonakin pannukahvit ihan vaan vaihtelun vuoksi.

2 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Heips! Aivan ihania juttuja taas blogi pullollaan =) Tilda-jutut ovat erittäin suloisia! Mie ainakin vierailen täällä joka päivä, välillä useamminkin... Ihanian blogien innoittamana oon itekki innostunu taas vähän ompelemaan!
Niin ja en muuten löydä kommentikohtaa kahdesta uusimmasta päivityksestä.

Anonyymi kirjoitti...

Moi,
ihania käsitöitä ja juttuja sinulla on. Minä ilokseni näitä katselen ja ihailen. Työpäivän päälle kun ei oo puhtia mitään aloittaa, niin on rentouttavaa katsella kaunista. Pojatkin on niin söpöjä askareissaan, etenkin helmiä pujottamassa niin keskittyneenä. Toivottavasti tauti on hellittänyt.
terveisin Riitta