Kuukausi meni hujauksessa. Päätin siivoillessani tuolloin, että oli tullut aika tehdä keskeneräisiä töitä valmiiksi, ja uhosin jopa uusienkäsitöidenaloituslakolla. Lakko ei pitänyt, ainoastaan uusia neuleita en aloittanut. Muiden käsitöiden suhteen en pysynyt ruodussa. Ihmisluonto on heikko houkutusten edessä. On muuten aikasta ihania nuo uudet DOPS dippailukeksit, mutakakun makuiset ainakin ja kahvin kanssa :)Tuosta läjästä valmistui
* yhdet siniset palmikkovillasukat siskolle. Niistä puuttui vaan terät, koska lanka loppui kesken. Neuloin sitten kärjet erivärisiksi.
* kahdet pienet vaaleanruskeat pöllölapaset, niistä puuttui peukut ja koristelut.
* lyhythihainen hupparineule itselleni, kirjoittelin sen historiasta jo aiemmin
* raidalliset silkkivillasukat itselle Noro-langasta. Perussukkien yksiväriset raidat on tummanharmaata Nalle-lankaa. Voi ihanuutta nuita Noron värejä, huokailee hän.
* taustalla näkyy petroolin värinen resori Tempo-langasta. Sitä ei enää ole. Resorin jälkeinen mallineule oli liian hidasta neuloa: paksuilla puikoilla paljon yhteenneulottavia silmukoita. Lankalaatikossa on nyt sitten petroolia Tempoa ensi talven asusteisiin, mieleinen malli löytyi taas Jatta Soheltaa -blogista. Maltoin kuitenkin olla aloittamatta :)
* vaaleansinisen mattovirkkauksen purin takaisin kuteeksi, se ei siis ole enää kesken.
.............Keskeneräisinä lojuvat edelleen tuo
- tummanharmaa neule Laurille, tai jos vielä kauan menee, niin Juholle tai jos vielä kauemmin niin siskon pojalle. Talvivillapaidan kokoaminen ei motivoi nyt kesää odotellessa, seli seli.
- oranssikeltavihreä vauvan hattu ja liuta yhtä vakuuttavia selityksiä...
Helpottuiko elämä tai olotila kuin taikaiskusta, kun sain keskeneräisiä töitä pois nurkista lojumasta? No ei helpottunut, en sitä kyllä odottanutkaan :).
Mieliala on kyllä erityisen aurinkoinen, verrattuna siihen miltä kuukausi sitten tuntui. Mutta eiköhän tuo aurinko ole se miun ja monen muunkin elämäneliksiiri, joka saa naamat ja suupielet kääntymään kohti korkeuksia. Kokeiluni ei siis tuottanut havaittavaa muutosta olotilaan. En tunne olevani sen järjestelmällisempi, varmempi, siistimpi, kypsempi, kokonaisvaltaisempi tai yhtään mitään muutakaan enempää kuin ennenkään. Keskeneräisyys on varmaan hallitseva ominaisuuteni, paras vaan hyväksyä se ja jatkaa unelmien tavoittelua tämmöisenä, epävarmana mutta aina niin kauhiasti kaikesta uudesta innostuvana. Itselleen voi yrittää todistella, että se on taiteellisuutta ja boheemiutta. Puolisolle näitä selityksiä ei viitsi esittää, mieluummin raivaa ne keskeneräiset työt ja levällään olevat käsityötarvikkeet takaisin työhuoneen oven taakse. Ja edes yrittää pitää huushollin jonkunmoisessa järjestyksessä. Turhauttavaa muuten tuo siivous lapsi- & koiraperheessä, mutta siihen toisella kertaa.
Kuulin radiosta , että 4/5 meitin ikäisistä kaipaa elämänmuutosta. En ole varma kuulinko oikein, mutta silloin täytyisi varmaankin tehdä semmonen suurempi inventaario, eikä vain pöyhiä pintaa. Inventaariota onkin luvassa ehkä jo ensi kesänä: vaivihkaa koitin ehdotella isännälle, että vois vaikka laajentaa työhuonetta varaston puolelle. Tärkeintä olisi tietysti samalla lisätä lämpöeristystä talon matalan osan seiniin. Taisi nielaista syötin koukkuineen ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti