sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Lämpöä

Voi ihme tätä oloa, mökkikuume korventaa. Kauheasti tekisi mieli jo mökkelemään. Suunnitelmia pyörii päässä ja papereilla niin, että ei meinaa malttaa öisin nukkuakaan. Yksi ihanimmista asioista mökillä on puuhella. Olen vuosia haaveillut sellaisesta, ihaillut niitä ja leikellyt lehdistä talteen kuvia unelmien puuhellasta. Käsityömessuilta ostin joku vuosi sitten tämän maalauksen. Kuvassa mummo häärää hellan edessä, paistaa leivonnaisia ja kissakin nauttii olostaan. Kuva on jouluinen, mutta ihanan tunnelmansa vuoksi se on minulla esillä ympäri vuoden. Ateljee Idyllin nettikaupasta olen sen jälkeen tilannut lahjaksi pari muutakin saman tekijän sisustustaulua.
Syksyllä kävimme ensimmäistä kertaa katsomassa haaveittemme kesämökkiä.
Ensin piti kurkkia kaikista ikkunoista. Ihastuin siltä seisomalta tuohon mökkiin, eikä pienimpänä syynä ollut talon lämmitysjärjestelmät. En nähnyt rumia lattioita, repsottavia seinämaaleja, outoa huonejakoa enkä ikkunan alta lahoa ulkoseinää, näin vaan talon ihanan hellan ja uunin siinä takana. Makuuhuoneen pönttöuunikin oli hopeamaalistaan huolimatta valloittava. Tarjous vetämään ja pienen kilpailun jälkeen mökkiunelma toteutui. Ehkäpä jo ensi viikonloppuna pyörähdämme lähitienoilla kurkkimassa miltä jäätilanne näyttää. Lumitilannekin mietityttää, mutta jos katot ovat kestäneet yli sadan vuoden lumet, niin toivottavasti kestävät tämäntalvisetkin. Mökin entinen isäntä on meitä valaissut, että talvella sinne ei pääse. Saaren ympärillä vellovat kovat virtaukset, joten jäille ei ole menemistä.
Ja luonnonvoimia ei pidä mennä uhmaamaan, kuten maailmaltakin kuuluu taas :(

Ei kommentteja: