Kevätpuuhailua

Ihana aurinko paistaa taas ja tautitilanne on helpottanut, ainakin tilapäisesti. Ulkoilun jälkeen askartelimme pikkuisen. Yllytin poikia tekemään paketit koruille, jotka väsättiin pari päivää sitten. Työhuoneesta kaiveltiin esiin leimasimia, mustetyynyt, liimaa, kartonkia ja pakettinarua. Pienten alkuvalmistelujen jälkeen taiteilijat pääsivät hommiin. Vaikeustaso oli sopiva, koska motivaatiota riitti nauhojen kihartamiseen ja sitomiseen saakka.
Eilinen meni Juholta ihan vaan huilaillessa, päiväunetkin venyivät monen tunnin mittaisiksi. Juhon nukkuessa laitoimme Laurin kanssa tämän kevään ensimmäiset siemenet multaan. Herneenversojen lisäksi haaveena olisi vehreät basilikaruukut. Keväämmällä istutetaan ruukkuihin lisää yrttejä.
Olisiko jotain vinkkejä, mitä muuta voisimme esikasvattaa? Kasvien pitäisi sopia kesäajan laiskoille kastelijoille, ei siis ainakaan kesäkurpitsoja eikä kurkkuja. Aiempina vuosina on jo kokeiltu ainakin kelloköynnöstä, titoniaa, tomaatteja, paprikoita, useammanlaisia krasseja, mustasilmäsusannaa ja yrttejä + sitten ne kukat ja vihannekset, jotka istutetaan suoraan kasvimaalle. Kokemuksia maa-artisokasta? Vai istutetaanko se suoraan ulos?
Huomasin harmikseni, että kastelijat olivat eilen niin tehokkaita, että epäilen näiden ensimmäisten viljelysten homehtuvan. Mutta eipä se mitään, joitakin asioita lapsien on hyvä oppia kantapään kautta. Kaikkia vanhempien virheitä ei tarvitse toistaa, mutta tuommoisia pienempiä juttuja. En ikimaailmassa halua olla semmoinen curlingäiti, joka raivaa kaikki esteet ja hankaluudet lastensa tieltä. Siinä ovat sitten opettajat koulussa ihmeissään, kun kaikki ei suju niin kuin tanssi. Ja tilitänpä tähän vielä sitten yhden asian, jota olen mietiskellyt, kun olen kirjoitellut nuista poiken askarteluhetkistä: pojilla ei ole aina järjestettyä ohjelmaa. Juu-u, meillä ei työskentele ohjelmatoimisto Ä&I. Pojat ovat oppineet siihen, että elämä on välillä tylsää. Viihtyäkseen pitää keksiä myös itse leikkejä ja tekemistä. "Miulla ei oo mittään tekemistä" yhdistettynä semmoseen naukuvaan ääneensävyyn, argh... jokainen vanhempi törmää siihen toisinaan. Onneksi veljekset eivät harrasta sitä kovin usein. Tilanne on sitten ihan toinen, kun veikka ei ole kotona. Tappelukaverista on siis jotakin iloa ja hyötyä.
Onnea on... sisko tai veli :)