Miksiköhän suuret muutokset elämässä tuntuvat aina kasautuvan? Voisiko niitä tilata kerta-annoksina, pieniin eriin pakattuina?
Ensin tuntuu, että ei voi selviytyä kaikesta tästä, mutta aina sitä vaan selviää.
Milloin oppii luottamaan, että selviytyy? Ei tarviis pelätä ja jännittää. Vai onko se luonnevika? Meinaan tämä murehtiminen? Häh? Onneksi tuo toinen on tuommonen huoleton hulivili, kahta samanlaista voivottelijaa ei tähän talouteen mahtuiskaan :)
Poikien osa-aikainen perhepäivähoito loppui tänään, äiti-ihminen on itkeä pillittänyt asiaa jo liian monta iltaa. Päiväkoti kutsuu syksyllä, miten siitä selvitään? Uskon poikien kyllä selviävän, mutta...
Samalla olen aloitellut uudessa työssä. Koittanut oppia ajattelemaan, että mikä tahansa työ on parempi kuin ei työtä ollenkaan. Vaakakupissa tasapainottelivat pari viikkoa sitten tämä työ ja poikien kanssa yhteinen kesäloma. Harmittaa, kun raha on niin tärkeä asia, että näin piti valita.
Työ on loppujen lopuksi mieleistä, kiirettä piisaa ja ihmiset on ennalta tuttuja. Ja siinä saa käyttää käsiään :) Kun vaan pääsisi yli tästä alkukankeudesta, niistä tunteista, että en osaa, en riitä, en jaksa.
Onneksi on ihania ihmisiä ympärillä kannustamassa, ja potkimassa persuksille. Erityisesti tuo rakas puoliso. Kun sitä osaisi jotenkin kiittää ja osoittaa arvostustaan enemmän. Nyt toinen saa vaan kiukkua, väsymystä, murheita ja äksyämistä niskaansa. Onneksi tuntee jo niin hyvin, että tietää auringon taas pian paistavan tähänkin risukasaan.
5 kommenttia:
<3
<3
Olisko se semmonen sisäänrakennettu isosisko/äiti-geeni, onhan se jonkun huollettava ja hätäiltävä(c: Ja se työ kyllä palautuu äkkiä mieleen ja uutta oppii - mieti jos oisivat siun sijalle valinneet jonkun joka ei ole ikinä talossa käynyt.. Ei kaikkea tarvihe osata ja muistaa heti ekana päivänä, ei osaa kukaan muukaan (c: Jos et osaa tai tuntuu ettet riitä, niin kysyt apua ja teet omassa tahissa - ja jos et jaksa, niin huilloot välillä <3
Pojat pärjää varmasti hienosti uudessa paikassa ja äitikin sopeutuu <3 Ne on tosi reippaita poikia ja uudet kaverit ja lelut odottavat! Lisäksi niillä on siellä vielä toisensa. Muistatko minkälaista oli alkuun viedä Late perhepäivähoitoon (c: (muistuta miten itsevarmasti mie opastin, sitten kuhan oon viemässä Veikkoa ekoja kertoja hoitoon...)
Kohta nautitaan taas auringonpaisteesta ja juhlaherkuista!
Ja kuten Nalle Puh sanoo:
Joskus käy niin,että mitä enemmän ajattelee, sitä vähemmän on todellista vastausta olemassa.
<3
Niinpä. Kun sitä osaisi olla silleen niinkun jotkut: ei kuulisi, ei näkisi, ei ajattelisi, ei murehtisi olemattomia ja tulevia. Heittäis aivot narikkaan. Ajattelisi vain sinisiä ajatuksia, tuijottaisi tyhjyyteen. Vaan kun ei osaa. Siksi on varmaan pakko hikoilla ihtensä uuvuksiin tai keskittyä johonkin 100% keskittymistä vaativaan käsityönypräykseen, silloin viimein pää huilaa.
Tuttuja ovat kipuilut ja kärvistelyt. Annulit toivottavat tsemppiä ja voimia töiden paiskimiseen, poikien kasvattamiseen ja aviomiehen rakastamiseen! Elämä on!!! PS. Laita vielä pensaspapuja ja Antonovka-omenapuu puutarhaasi, niin onnistumisen kokemukset vain kasvavat!
Kiitos! Hetkittäin tuntuu jo siltä, että ehkä tästä selvitään :)
Oon koittanu ehtiä niitä siun ihania pensaspapuja markeiteista, mutta ei oo sattunu silmään. Poikkeuksellisesti en tilannut mitään siemenluetteloista, kun se homma meinaa aina lähteä lapasesta ;) Toissa vuonna taisin niitä viljellä, viime vuonna olin niin laiska kastelija (ennen sadettajan ostamista), että sadonkorjuun aikaan ei paljon tarvinnut vaivautua. Se siun vinkkaama eestin puoti on korvan takana, samoin nyt tuo omenapuulajike.
Lähetä kommentti