Kuisti

Mökillä on kuisti, lasiveranta tai ulkoeteinen. Ihana paikka nautiskella kahvia kylmältä pohjoistuulelta suojassa. Haaveissa on laittaa yrttiruukkuja ikkunoille ja pelargoniat, tietenkin. Kesällä pöytä ja tuolit nostetaan pihan puolelle ja nautitaan aamuauringosta (hyttysiä ei näin keväällä muista kukaan). Kalusteet ostettiin muinoin ensimmäiseen yhteiseen vuokra-asuntoon, pehmusteet ompelin joku vuosi sitten.




Istuskellessa voi havaita eri vuosikymmenten merkkejä kuistin yksitysikohdissa. Noin 135 vuotta sitten on joku veistellyt kattokulmauksiin kauniita koristeita.
Hieman lähempänä tätä päivää joku on koristellut ikkunoita tarroilla. Joku toinen repisi ne viipymättä pois, minä haluan ensin kuulostella ja tunnustella, piirtää ja kuvata ne.


Ehkä tehdä ideoista tilkkupeittoa, tai maalausta. Vasta sitten päätän, revinkö ne irti. Vai kuuluvatko ne talon historiaan ja siksi myös ansaitsevat paikkansa ikkunoissa jatkossakin? Kiirettä ei ole. Eikä ainakaan tarvetta tuhota talon historiaa nykyaikaistamalla tai stailaamalla muodikkaaksi.



Kuistin ikkunasta näkyvät kanavan reunalle vievät portaat, ihanasti sammaloituneet. Toisaalta pelottavat. Musta, syvä ja virtaava vesi melkein oven takana. Niin pelottava, ettei äiti-ihminen voinut nukkua ennen kuin makuuhuoneen ovet oli teljetty pöydillä, ja ovien rampit varmasti kiinni. Rappusten yläpäähän on saatava rautainen aita tai portti, mielellään aika pian. Ja jos mökillä juhlii joskus joku miesporukka, on joka ikisen ukon puettava kelluntatakit nukkumaan ruvetessa ;)
Pojilla on pelastusliivipakko jopa vessareissuilla, ja siitä ei poiketa.