Keskeneräisyydestä

En ole koskaan laskenut montako keskeneräistä käsityötä kotoani löytyy. Yksi hyvä ystäväni ihmetteli, miten voin jättää työn keskeneräiseksi. Mietiskelin tuota asiaa paljon ja en koe keskeneräisiä töitä rasitteiksi... vai koenko? Ahdistavatko ne vaikka en myönnä sitä? Katselin olohuoneen käsityökoreja ja järkytyin miten monta puolivalmista tekelettä täällä pyörii, työhuoneesta puhumattakaan. Miksi?
Ensinnäkin, olen innokas kokeilemaan ja aloittamaan uusia käsitöitä. Monet käsityöt teen loppuun asti tuossa innostuksen huumassa, mutta sitten on nuo...



Miksi ne jäävät kesken? Eivät ne JÄÄ kesken, ne ovat tekeillä ja valmistuvat ajallaan, selitän minä. Tekemiseen on tullut mutkia matkaan, lanka loppunut tai joku uusi ihana idea on pitänyt toteuttaa ennen toista. Tekniikkaakin on kiva välillä vaihtaa...

Mitähän tapahtuisi, jos minulla ei olisi yhtään keskeneräistä käsityötä? En tiedä, en ole kokenut sellaista tilannetta sen jälkeen, kun opin virkkauksen ja neulomisen perussilmukat ja käyttämään ompelukonetta. Olisiko elämäni helpompaa, jos työhuoneeni korit ja kaapit olisivat tyhjiä, olohuoneessa ei viereksisi telkkarinkatsontaneuleita?

Kannattaisikohan kokeilla? Voisi pyhittää vaikka kuukauden sille, että tekee keskeneräisiä töitä loppuun ja purkaisi epäonnistuneet langoiksi. Olisiko elämä kevyempää ja helpompaa ilman keskeneräisten töiden painolastia, jota en ole ikinä huomannut? Vai onko tämä sitä boheemiutta? Taiteilijoille sopivaa, inspiroivaa työympäristöä?

Asia alkoi kiinnostamaan siinä määrin, että tuo asia on selvitettävä. Seuraavan kuukauden ajan teen vain keskeneräisiä töitä loppuun, uusia ei ole lupa aloittaa. (Paitsi jos on ihan pakko väsätä jollekin joku pieni synttärilahja...)