Valkolehdokki

Vaeltelin saaressa launtai-iltana ja etsiskelin vastatarpeita. Ilma oli ihanan raikas ukkosen rytinän ja kunnon sateen jälkeen. Jo pienenä tyttönä, kun kuljeskelimme paljon iskän kanssa metsässä, minä tuijottelin maahan ja iskä puihin. Toinen etsi katseellaan linnunpesiä ja tutkaili metsän kasvua, toinen tutki ja keräsi kasveja. Ja kasveja bongailen edelleen ja koitan niitä myös pojille opettaa. Pihan reunamilta löytyi tämä valkoinen kämmekänoloinen kukka. Nimi oli vuosien myötä häipynyt mielestä, mutta rippilahjaksi saadusta kasvikirjasta tarkistettuani määritin sen valkolehdokiksi. Korjatkaa jos meni vikaan :) Tuoksu oli huumaava ja kirjasta selvisi, että kukka on ainakin vuonna 1995 ollut harvinainen.
Kukka kesässä ja omena päivässä pitää lääkärin loitolla... vai mitenkä se meni ;)

Kalamiehet

Juhannusviikonloppu oli meijän perheellä kalastuspainotteinen. Pientä (?) Juhoa ei kalastus jaksa vielä oikein kiinnostaa, mutta viisivuotias Lauri on innokas virvelöimään ja uistelemaan. Uusi, Ensimmäinen ja Oma umpikela on pienelle kalamiehelle tärkeä asia. Sitä varten piti säästää koko pitkä talvi rahaa omaan Salamakukkaroon.
Viedä roskapusseja, kerätä viinimarjoja ja harjoitella R-kirjaimen sanomista monen harjoituksen verran. Äiti-ihminen hykertelee tyytyväisen: sainpas kerrankin opetettua, miten rahaa on ansaittava ja säästettävä, jotta voi ostaa haaveilemansa. Meinaa nimittäin usein käydä niin, että mummit ja ukit ostaa täräyttävät tai antavat lapsukaisille haaveiden kohteet naps vaan ;)

Nyt se on sitten saatu. No Laten eka ahven virvelillä! Ja ihan kokonaan itse kalastettu. Ylemmän kuvan ilmeestä voi päätellä oliko poika polleana :)

Silitystuolin uudet vaatteet

Tämä värkkäys kuuluu taas kategoriaan "mitä ihmettä se nuita romuja säilöö..." Siis tämä kyseinen tuoli oli menossa kaatopaikalle äidin ja isän varastoista, kun mie iskin kynteni siihen. Se on mummini tai sitten ukin siskon peruja, isän (ja miun!) lapsuudenkodista joka tapauksessa.
Tosi hauska oivallus: tuoli, jonka voi muuttaa silityslaudaksi.

Musta villakangas oli rikki istuinosasta ja pehmusteetkin hapertuneet. Metallinen runko ja jalkojen muovitulpat olivat kunnossa. Laitoin palan uutta superlonia paikaksi ja uuden päälliskankaan. Suunnittelin maalaavani jalkaosan valkoiseksi, mutta taidan sittenkin pysyä mustassa, jottei tule liian imelää. Ja työhuoneeseen valmistui näin taas uusi kaluste, tuikitarpeellinen vieläpä. Ei nimittäin tuo isäntä tykkää, kun silityslauta on aina "varattuna" ja keskeneräisillä ompeluksilla kuorrutettu ja pitäis päästä silittämään kauluspaitaa...
Nyt meillä on omat laudat. Toinen rauta tarviis investoija.

Juhannuksena

Mieli lepäsi, nautittiin hiljaisuudesta (pojista tosin lähti HIUKAN ääntä...), tuijoteltiin horisonttiin, tutkittiin ötököitä ja muita luonnon ihmeitä. Myös kroppa lepäsi, kunnes intouduin risusavottaan. Kurjaa huomata, ettei ole enää väsymätön ja nuori:(
Saaressa riittää karsittavia risukoita, ja juhannusaaton aamukahvin jälkeen laiturin lähistöllä olevat pusikot saivat kyytiä. Kolmisen tuntia huhkin ja touhusin. Kyllä sitten ruoka maistui! Mutta auta armias, kun iltapäivällä alkoi alaselkää ja pakaraa juilia, iskiasahermo ei tykännyt risusavotasta. Voi kun sitä muistaisi jo tehdessään, että mitä on luvassa, niin tajuaisi jarrutella eikä tarvitsisi jälkikäteen potea ja kärsiä. Semmosia sähköiskuja satelee, että silmissä välkkyy. Ei kiva.
Nyt sen taas muistaa vähän aikaa, seuraavaan intoiluun asti.
T: vanha ja vaivanen

Paholaisen hillo

Juhannuksen grilliherkkujen, sekä vuohenjuuston ja halloumin kylkeen piti keksiä jotakin makeaa. Olen hulluna Rosson Paholaisen hilloon ja kun huomasin Pirkassa reseptin samannimiseen lisäkkeeseen, sitä oli testattava. Maisteltuani totesin, että ensi kerralla laitan tuota chili-tahnaa pikkuisen varovaisemmin :o

Luvassa kovettuneita sormenpäitä :)

Tilkkupeitto on nyt tikkausvaiheessa. Hartiat olivat viime viikon loppupuolella sen verran jumissa, etten uskaltanut ajatella mitään ompeluhommia. Tikkauksen jälkeen leikkaan nuo fleecehuovan ylimääräiset pitsireunukset pois ja kanttaan peiton lopuksi. Toivottavasti saan ensi viikolla esitellä valmista peittoa!

Istutuspöytä vanhasta ompelukoneesta

Olen jo useamman vuoden haaveillut omasta istutuspöydästä. Siis semmoisesta, joka olisi ulkona ja jonka päällä voisin vaihtaa kukkiin ja taimiin multia. Ja voisi pöydän äärellä puuhailla muutakin, erityisesti niitä puutarhajuttuja, joita tavallisesti teen selkä köyryssä mattotelineen äärellä. Sisustus- ja puutarhalehdissä semmoisia kevytrakenteisia pöytiä näkyy vähän väliä.
Suunnitelma oli siis vuosia jalostunut tuolla pääkopassa. Viime kesänä tein talon vanhoista vuorilaudoista pöydän kansiosan jo valmiiksi. Haaveena oli saada pöytään jalat vanhasta ompelukoneen rautarungosta, semmoisesta koristeellisesta. Kyselin ompelukoneliikkeistä ja etsin kirppareilta.




Nyt sitten toukokuun lopulla löysin Enon kierrätyskeskuksesta kaksi tarkoitukseen sopivaa ompelukonetta. Erinäisten hakuyritysten jälkeen koneet kotiutuivat tänne meille, ihana synttärilahja! Toinen pääsi samantien hoitamaan tehtäväänsä pihalla, toisesta tulee työhuoneen pöydän jalusta sitten joskus. Hieman tuo istutuspöytäkin on vielä kesken, pitäisi laittaa vielä joku lista tuohon kansien liitoskohtaan. Ja ihana on tuo vanha ompelukonekin. Ei sitä raaski hävittää vaikka ei sillä ommellakaan enää :)