Oma maa mansikka...

Kesässä odotan monen muun asian lisäksi mansikoita. Pakkaseen on joka vuosi säilöttävä vähintää neljä isoa laatikollista talvimansikoita, tai mitä niistä neljästä jää, kunhan kaikki pakastajat syövät ensin mahansa täyteen kesämansikoita elikkä tuoreita mansikoita.
Pihallamme on monia metsämansikkapaikkoja, joita olen suojellut isännän ruohonleikkurilta. Mansikoiden ollessa kukalla kasvit ovat turvassa, koska näkyvät. Mutta kuinkas sitten kävikään, kun kukat olivat pölyttyneet ja terälehdet varisseet? No kahtena vuonna osa mansikkamättäistäni on vedetty sileiksi, "ei siellä mitään mansikankukkia näkynyt". No ei kai, raakileella kun olivat jo. Saapiko aikuinen ihminen itkeä metsämansikoiden takia? Enkä minä itse edes niitä kovinkaan usein maistele, vaan pojille säästän. Tämä on kasvimaatuotosten lisäksi toinen asia, joka pistää sisällä läikähtelemään: onnellisia lapsuusmuistoja pellon pientareilta timoteihin poimituista metsämansikoista. Voi kun omillekin lapsille voisi antaa yhtä lämpimiä muistoja. Pitää ensi kesäksi kehitellä jonkinlaisia "ANNA MEIDÄN ELÄÄ!!" -kylttejä ruohonleikkaajaa ohjeistamaan.
Mansikat vaatteissa, kankaissa ja astioissa, niihin olen hulluna. Aiemmin esitteli jo Kesämansikka-peiton, johon latasin mansikkaunelmiani oikein yltiöromanttisessa hengessä. Lapsuudesta muistan metsämansikkakuvioiset teemukit, joita olen yrittänyt etsiä kirpputoreilta vuosien ajan. Yksi ainoa lautanen on jäljellä sitä sarjaa. Pohjassa lukee vai 29. Siis jos joku tietää mistä nuita saisi lisää, niin eräs mansikkahullu ottaisi varmaan elämänsä ensimmäisen pikavipin silloin. Uusissakin astioissa on mansikkakuvioita, mutta kun pitäisi olla tietynlaisia. Teema-mukien mansikat on vedetty liian hätäisellä siveltimellä minun makuuni. Viime kesänä tein sitten löydön: Kultakeramiikalta oli ilmestynyt paikalliselle Tokmannille ihana kahvi- tai teekuppi ja murokuppi.
Hamstrasin hyllyt tyhjiksi, ostin viisi molempia. Mietin vieväni astiat mökille, mutta totesin että haluan tarjota poikien murot ja oman kahvini mansikkakupista vuoden jokaisena päivänä. Ja unelmoida samalla mansikkaunelmia...

Ystävä leipoi suussasulavia sydänystävän muffinsseja, joilla herkuttelen tänään. Dieettien aika on sitten taas huomenna, tai ensi kuussa :)

Ihanaista sunnuntaita

Ja aurinkoista sunnuntaita! Ulkona olisi aivan ihana sää, aurinko paistaa ja kevät tulee kohisten.
Ja minä jumitin ompelukoneen ääreen. Suunnitelmissa (ja nyt jo ompelussa) on armyhenkinen jakku itselle. Materiaalina käytän Varustelekasta tilaamaani Saksan armeijan sarkatakkia, katsotaan mitä siitä tulee. Mies tilasi itselleen mökkihousuja tuolta, ja minä suhtauduin nuivasti niihin armeijarytkyihin. Selasin nettisivuja ja ujutin seuraavaan tilaukseen mukaan kaksi sarkatakkia.
Heti kun sain takit käsiini, piti suorittaa perusteellinen pesuoperaatio. Toinen juttu olikin sitten saada takit kuiviksi.
Onneksi on sauna ja leivinuunin päällinen :) Kurjilta ja ankeilta näyttivät nuo takit parketilla kuvatessa. Joten miksi moinen materiaali? Materiaali on halpaa, kierrätettyä ja haluan kokeilla miten sarka toimii käytännössä. En tosiaankaan ole mikään armeijaintoilija, eikä tavoitteeni ei ole maastoutua sienimetsään tuossa takissa. Siksi jakussa on oltava joku juju: ompelen jakkuun vaaleanpunaisen, supernaisellisen vuoren, joka on ristiriidassa pelkistetyn mutta istuvan ulkomuodon kanssa. Jos jakusta ei kuulu tämän jälkeen, se on haudattuna kompostiin, ja kaikki ei mennyt ihan niin kuin Strömssössä.

Aina on liian aikaista antaa periksi

on mietelause, jonka poimin joskus teepussista. Olen yrittänyt elää tuon ohjeen mukaan, välillä jopa onnistuen. Toisinaan tavoite on jossakin kaukana, pitkän ajan ja pienten askelien takana. Periksiantamattomuus on toisaalta positiivista, toisaalta negatiivista: Menestyjä ei anna periksi, ennen kuin saavuttaa haaveensa. Toisaalta itsepäinen jurikka ei anna periksi vaikka olisi väärässäkin. Mitä, minäkö? Vai mies? ;) Lapsetkin ovat perineet itsepäisyytensä puolisoista aina siltä toiselta.

Mutta nyt on aika antaa periksi... ei näistä kukista enää ole eläjiksi. Otin huonoiten talvehtineet pelakuut sisälle ulkovarastosta jo pari viikkoa sitten, ja yritin herätellä henkiin. Nyt riittää elvytysyritykset, eikun kompostiin vaan. Pitää keskittyä niihin yksilöihin, joissa on havaittavissa elonmerkkejä. Tämän viime kesänä kuvatun yksilön sain rotinalahjaksi entisiltä työtovereilta Laurin syntymän jälkeen. Toivotaan, että se kukoistaa ensi kesänä pihallamme jo kuudetta kesää.

Kasvatusta

Päivien pidentyessä ja erityisesti auringon näyttäytyessä minut valtaa jokakeväinen "puutarhavimma". Alkaa siemenluettelojen selaus ja puutarhasuunnitelmat piirtyvät paperille. Kasvimaata olen yrittänyt perustaa useampaankin kohtaan tonttiamme, heikoin tuloksin. Aiempina vuosina kasvimaan viljelyksillä ovat herkutelleet lähinnä etanat tai tarkemmin sanottuna kotilot. Toissa vuonna ne pistelivät suuhunsa lähes kaiken mullan päälle itäneen. Naapurin ideasta inspiroituneena päätin kokeilla onnistuisiko vihannesten ja kukkien kasvattaminen kasvilavoissa. Vuosi sitten lumien lähdettyä sahasin, naulasin, porasin, kaivoin ja kuskasin multaa ja hevosenlantaa, niin että unta ei iltaisin tarvinnut odotella. Istutettiin poikien kanssa lavoihin paljon vihanneksia ja kukkia, sitten peittelin kaiken tiiviisti harsoilla. Poistin harsot vasta, kun kasvit alkoivat työntää niitä pois laatikoiden päältä. Ja satoa saatiin, vaikka oli kuiva kesä ja laiska kastelija. Voi sitä onnea, kun poikien kanssa nostettiin ja syötiin ensimmäiset omat perunat. Silloin sisällä läikähteli: tuntui että tämä on jotain semmoista mitä haluan lapsilleni opettaa.
Ja vimma nousee taas. Mitähän sitä tänä kesänä kokeilisi kasvattaa? Onneksi suunnittelu on yhtä ihanaa kuin se varsinainen mullassa möyriminen.

Keskeneräisestä valmiiksi

Keskeneräisten kori tyhjenee. Ensimmäisenä valmistui parit pienet pöllölapaset, joihin en ollut vielä saanut aikaiseksi peukaloita. Lankana 7-veljestä ja mallineuleen tiirasin Jatta Soheltaa -blogin neuletakkikuvista.
Toinen valmistunut työ onkin sitten pikkuisen pidempi projekti. Ostin tuon farkunsinisen Wolli-langan aloitellessani opiskelua Savonlinnassa, 10 vuotta sitten! Oi niitä aikoja... Erityisesti yläasteella omat kiinnostuksen kohteet eivät olleet kovin muodikkaita, oli parempi pitää käsityöinnostuksensa omana tietonaan, ettei joutuisi silmätikuksi, kiusatuksi. Voi helposti kuvitella, miten onnelliseksi tulin, kun sitten OKL:ssa ensimmäistä kertaa tapasin ihmisiä (muita kuin kotipaikkakunnan nypläyskurssin mummoja), jotka olivat innostuneita samoista asioista kuin itse olin. Ikävä on noita aikoja ja ystäviä.
Taisi olla ensimmäinen tekniikkakurssi tuo lankatyöt 1, jonka lopputyöksi suunnittelemaani pontsoon langat hankin. Suunnitelmat muuttuivat ja langat viereksivät mukana muutosta toiseen: Olen roudannut niitä (ja paljon muuta...) mukanani Savonlinnaan kahteen osoitteeseen, Lappeenrantaan, Joensuuhun ja nyt tänne.
Valmistunut huppari on "telkkarinkatsontaneule", sileää neuletta. Ohje Moda-lehdestä 5/2009 naisen huppuliivi (4). Sen verran ohjetta sovelsin, että huppuun tein kavennukset kuten kantapäähän. Purkutuomio uhkasi jo neuletta, tuli nimittäin tuohon alamahan kohdalle tehtyä ohjeen mukaan kengurutasku, joka ei miellyttänyt silmää. Pusero oli siis yhdistämistä vaille valmiina olkkarin korissa taas varmaan vuoden, kunnes keksin, että kokeillaanpas vielä purkaa tasku pois, ennen kuin puran koko neuleen. Ja siitä tulikin ihana!

Mökkimietteitä

Mökkikuume nousee, jokohan kohta vois lähteä kahtomaan miten luminen talvi on kohdellut satavuotiasta? Tai siis reilusti yli satavuotiasta. Muuttokuormaa on alkanut kasautumaan varaston nurkkaan, syksyllä mökille ehdittiin viedä vain oleelliset jutut, kuten astioita ja sängyt.

Pohdinnan alla on keittiö, mitähän sen kanssa tekisi? Kaapit ovat sympaattiset, mutta... ehkä tämäkin on asia, jonka kanssa ei kannata kiirehtiä, pitää katsoa käytännössä mitä puutteita ilmenee. Eteisestä pääsee ruokakomeroon, jossa on paljon säilytystilaa, joten kaappeja ei välttämättä tarvitsisi lisää.
- avohyllyt miellyttäisivät tällä hetkellä silmää
- hyllynkannakkeet on jo hankittuna
- työtason pitäisi olla nurkkaan asti
- kaasujääkaappi on hankintalistalla
- mites nuo tiskausasiat pitäis suunnitella?
- ja museovirasto ohjeistaa remontit tarkasti :)

Muuttokuormassa odottelee tilkkutyö, jonka tein ystävien antaman tyynyliinan ympärille. Tyynyliinan on painanut A. Laihonen LENTÄVÄSTÄ LAMPAASTA. Materiaaleina käytin lisäksi vanhaa pöytäliinaa, kaason mekosta ylijäänyttä silkkiä, Intian tuliaisina tuotua peilikirjottua liiviä, Jokapoika-paitoja ja muista tilkkutöistä ylijääneitä vaaleanpunaisia tilkkuja. Uutta kangasta olivat vain nuo kaksi Tilda-kangasta. Alanurkkaan keräsin tuotemerkkejä työssä käyttämistäni tekstiileistä. Yläreunaan ompelin ripustuskujan verhotangolle ja tikkaukset tein käsin. Seinätekstiilin sanoma on hyvä muistaa tämmöisessä teeseitsemiehen/naisen unelmakohteessa mökkeillessä :)

Porkkanabakelssit

Lauantai-iltapäivisin alkaa monesti tuntua siltä, että vois vaikka leipoa jotain hyvää. Tällä kertaa tehtiin muffineita ylä-asteen kotsantunneilta peräisin olevalla ohjeella. Isoveikka käytti konetta sillä aikaa kun pikkuveikka nukkui päiväuniaan.


Ohjeeseen kuuluu myös herkullinen sulatejuusto-tomusokeri kuorrutus, jota ei kuitenkaan täällä kertaa tehty, kun ei jaksettu lähteä uudelleen kauppaan.


Porkkanabakelssit

2 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl sulatettua rasvaa (150g)
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
0,5 dl leseitä
3 porkkanaa raasteena

Kuorrutus:
150 g sulatejuustoa
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

1. Vatkaa munat & sokeri
2. Lisää rasva vatkaten
3. Lisää jauhoseos ja
porkkanaraaste
4. Annostele taikina muffinivuokiin
5. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia
6. Vatkaa kuorrutus tasaiseksi
7. Levitä jäähtyneiden bakelssien päälle
8. Ripottele mantelirouhetta päälle.


Linssilude :)