torstai 18. heinäkuuta 2013

Trenditietoisuutta?

Lomalla eli työttömänä opena on ollut aikaa ajatella. Enkä ole varma sopiiko se minulle ;) Mutta onneksi osa tästä pohdinnasta on unelmointia, haaveilua ja uusien tavoitteiden asettelua. Missä mennään ja mitä kohti pyritään. Samalla tarkistetaan onko tuo toinen menossa samaan suuntaan...? Vai onko oma suunta hukassa? Suuria unelmia kohti pienillä välitavoitteilla. Suurien unelmien toteutumisen vuoksi täytyy näköjään välillä kärsiä ja uhrautua, toivoen että tämä on väliaikaista. Ai että puhuupa outoja, syvällisiä. Tänään mennään syvissä vesissä, laahataan pohjamudissa. Mietitään rajusti jopa sitä, että mitä jos vaihtaisi alaa? Maisemaa? Ai mihin? No en vielä keksinyt. Eikä miulla ole tapana tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä.
Näistä ammatinvaihtotrendeistä hokasin muuten, että muutama vuosi sitten oli tavattoman suosittua hakeutua sisustusalan opintoihin. Moni vaihtoi aikuisenakin alaa totaalisesti ja suuntasi sisustussuunnittelun maailmaan. Telkkarissa sisustettiin, rempattiin ja stailattiin. Keskityttiin tekemään ympäristöstä viihtyisä.
Seuraava seuraamani buumi koski Kotoilua. Siis sitä, että tavallisesta hillonkeitosta ja maaseutukeskeisestä asumisesta tuli supertrendi. Räsymatot ja downshiftaus olivat pop. Keskityttiin tekemään kodista viihtyisä.
Noh, seuraava villitys näkyy olevan tämä fitness, laihdutus ja hyvä hoikka elämä -suuntaus. Persoonalliseksi traineriksi pääsee vaikka millaisia kirjekursseja käymällä ja treeniblogeja pitää naapurin tätikin. Rahkaa ja raejuustoa niin, että korvista tursuu. Keskitytään tekemään omasta kehosta viihtyisää.
Mitä seuraavaksi? Mihin tuosta edetään? Vai joko se on alkanut? No se, että tehdään omasta päästä viihtyisä. Henkisen hyvinvoinnin trendi. Ehkä se ajattelu sopii miulle sittenkin. Tai jos sittenkin varais vaan ajan kampaajalle.

4 kommenttia:

Maiju kirjoitti...

Juurikin näin :) Olisiko seuraavana jonkinlainen kokonaisvaltainen päänsisäinen hyväolo tai parisuhdehommelit? Jos kotiasiat on kunnossa ja urheilu on kivaa kummelia ja Silakkaa lainatakseni ;) Myös täällä on edelleen mietinnässä mitä sitä "isona" tekisi (eli entä jos hoitajatäti ei haluakaan palata töihin mammaloman jälkeen..?). Pyh - nyt nautitaan :) Parturi tekee gutaa :) Ja jos vaihtelua siinä vielä kaipaat tai suunnitelmssa n rääkämpi muutos niin kannattaa kokeilla sitä toista kampaajaa. Mutta se jo 25-v luotettuna ollut kampaajakin saapi hyvän fiiliksen aikaiseksi ja ryhdin oikenemaan ;) (voisi aikka useammin käyä jos ei olisi niin kallista)

Yöttö kirjoitti...

Siulla on ihan yhtä järkevät nukkumaanmenoajat kuin miullakin XD Ruvetaan yhessä yrittäjiksi, ei puutu kuin se idea enää.

Maiju kirjoitti...

Olisiko kellään hyviä ideoita? :) Kuulostaa hyvältä... Kirjastontädintyö kuulostaisi tällähetkellä luxukselta :)

Yöttö kirjoitti...

Paitsi, että ne ne vasta joutuukin teinien kanssa taistelemaan, ainakin paikallisessa kirjastossa. Rupee siekin laittamaan niitä ripsiä yms. Tuun asiakkaaksi :)