Ikkunaideoita

Taidanpa samantien esitellä kolme muutakin pojista tekemääni ikkunataulua. Kaksi ensimmäistä roikkuvat olohuoneen seinällä ja kolmas on makuuhuoneen hyllyllä.

Vanhat karmit ja lasit on taas iskän jemmoista pelastettuja. Paikallisessa valokuvaamossa saivat loihdittua meidän tappelupukareista näin ihania kuvia :)
Pienempi sai ukilta lisänimen "Poika Mitro" tuosta alemmasta kuvasta.


Kolmannessa taulussa on lisäksi pieni runo Väinö Linnalta.

Kuten näkyy, tykkään yhdistellä valokuvia ja runoja. Tilkkutöissä sama innostus meinaa hyytyä siihen, ettei ompelukoneestani löydy kirjaimia. Vapaalla konekirjonnalla väsään tekstejä, jos tarvis tai sitten kirjon tekstit käsin. Kahdesti olen teettänyt tekstit käsityöliikkeessä. Aloin nimittäin miettimään, että tuleeko halvemmaksi "korjauttaa" hartioitaan hierojalla vai maksaa jollekin, joka kirjoo runot koneella puolestani... mutta niihin teksteihin sitten seuraavalla kerralla.

Vanhoista ikkunoista

Pakkanen paukkuu yhä edelleen, on siis mainio ilma askarrella :) Askartelutuokion tuloksena oli taulu Laurin huoneen seinälle. Kehyksenä käytin vanhaa, ukkini tekemää ikkunaa. Lisäksi pala tapettia, kolme kuvaa omista ja siskon pojasta ja aiheeseen sopiva runo.




Vanhojen ikkunoiden käyttäminen sisustuksessa on trendi, joka iski minuun erityisellä voimalla. Ajatuksena se, että säilön ukkini käsityötä jollakin tavoin jälkipolville, viehättää minua suuresti. Sama juttu perintopitsien ja -pellavien kanssa... en halua säilyttää niitä kaapeissa, vaan tuoda ne tilkkutöissäni jokapäiväiseen käyttöön. Sillä tavalla ihminen ajattelee juuriaan useammin kuin kerran vuodessa kaappeja siivotessaan.

Keskeneräisyydestä

En ole koskaan laskenut montako keskeneräistä käsityötä kotoani löytyy. Yksi hyvä ystäväni ihmetteli, miten voin jättää työn keskeneräiseksi. Mietiskelin tuota asiaa paljon ja en koe keskeneräisiä töitä rasitteiksi... vai koenko? Ahdistavatko ne vaikka en myönnä sitä? Katselin olohuoneen käsityökoreja ja järkytyin miten monta puolivalmista tekelettä täällä pyörii, työhuoneesta puhumattakaan. Miksi?
Ensinnäkin, olen innokas kokeilemaan ja aloittamaan uusia käsitöitä. Monet käsityöt teen loppuun asti tuossa innostuksen huumassa, mutta sitten on nuo...



Miksi ne jäävät kesken? Eivät ne JÄÄ kesken, ne ovat tekeillä ja valmistuvat ajallaan, selitän minä. Tekemiseen on tullut mutkia matkaan, lanka loppunut tai joku uusi ihana idea on pitänyt toteuttaa ennen toista. Tekniikkaakin on kiva välillä vaihtaa...

Mitähän tapahtuisi, jos minulla ei olisi yhtään keskeneräistä käsityötä? En tiedä, en ole kokenut sellaista tilannetta sen jälkeen, kun opin virkkauksen ja neulomisen perussilmukat ja käyttämään ompelukonetta. Olisiko elämäni helpompaa, jos työhuoneeni korit ja kaapit olisivat tyhjiä, olohuoneessa ei viereksisi telkkarinkatsontaneuleita?

Kannattaisikohan kokeilla? Voisi pyhittää vaikka kuukauden sille, että tekee keskeneräisiä töitä loppuun ja purkaisi epäonnistuneet langoiksi. Olisiko elämä kevyempää ja helpompaa ilman keskeneräisten töiden painolastia, jota en ole ikinä huomannut? Vai onko tämä sitä boheemiutta? Taiteilijoille sopivaa, inspiroivaa työympäristöä?

Asia alkoi kiinnostamaan siinä määrin, että tuo asia on selvitettävä. Seuraavan kuukauden ajan teen vain keskeneräisiä töitä loppuun, uusia ei ole lupa aloittaa. (Paitsi jos on ihan pakko väsätä jollekin joku pieni synttärilahja...)

Pakkasta vastaan

Pakkanen paukkuu ja minä hautaudun tiukemmin sohvan nurkkaan. Ei miellytä tämmöinen keli, ei sitten yhtään. Tuntuu, että toimintakykyni katoaa, jos pakkasta on yli 20 astetta. Sama juttu liian kuumuuden kanssa.
Tuokin on semmonen asia mitä vastaan taistelen... miksi ei vois vaan hyväksyä "toimintakyvyttömyyttään" ja olla ja nautiskella? Ehkä elämä opettaa.
Sohvan nurkassa on kuitenkin jonkinlaista elämää: neulepuikot heiluvat ja siskon syntymäpäivälahjaksi on valmistumassa sukat. Päätin opetella pitkästä aikaa jotakin uutta neulomisen saralta ja kaivelin esille Novitan Talvi 2008 lehden ja sieltä Bambumetsä-sukat. Uutta sukissa oli Magic cast on -tekniikka, jossa sukat aloitetaan kärjestä ja neulotaan pyöröpuikolla. Lankana 7-veljestä ja puikko taitaa olla nro 4.
Tiimalasikantapäätä tehdessä kiedotuista silmukoista tuli löysiä, joten parin puretun kantapään jälkeen päädyin jättämään ne kokonaan pois.
Keväisiltä näyttävät!

Mökkiunelmasta tuli totta

Viime syksynä suuri unelmamme omasta kesämökistä toteutui. En ole oikein edes vielä tajunnut, että se on nyt totta. Olen niin tottunut unelmoimaan ja haaveilemaan, että ehkä sitten joskus tulevaisuudessa... Voimme alkaa ajattelemaan mökkiunelman suhteen, että nytkun eikä enää sitkun.
Kalusteita olin jo vuosien varrella jemmaillut äidin ja iskän luo. Sisustustekstiilejä ja kaikenmaailman keittiötarvikkeita oli omat varastot pullollaan. Syksyllä kerkisimme olla mökillä vain pari yötä. Nyt kevätauringon myötä on iskenyt ikävä. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, mökki tuntui heti omalta. Entisöimäni kalusteetkin olivat kuin sinne tehtyjä. Tulin paikkaan, jonne olin vuosia kaivannut.
Remontteja on paljon luvassa, mutta mitään ei ole pakko tehdä ja stressiä ei oteta. Tähän aiheeseen palaan blogissani varmasti vähän väliä.



Mutta nyt ulkoilemaan aurinkoon!

Pikkuvessan remonttia

Asumme 60-luvun talossa, jota olemme remontoineet kodiksemme jaksamisen ja rahatilanteen salliessa. Viimeisin kohde oli pieni vessamme, joka oli kuorrutettu tämmöisillä ihanuuksilla:


Mies oli työmatkalla ja minä olin suunnitellut isäni kanssa, että nyt laitetaan tuulemaan ja tumma vessa sai kyytiä. Seinät maalattiin vaaleiksi ja koristeeksi askarreltiin poikien kanssa boordi. Boordi taitaa olla tällä hetkellä solastseason sisustuksessa, mutta meilläpä ei siitä välitetä :)



Idea bordiin tuli lempiohjelmastani Strömssöstä, jossa tehtiin muistaakseni kangaskasseja vastaavalla norsukuviolla. Ostin halpaa boordia, jonka telasimme valkeaksi. Maalin kuivuttua työmiehet tekivät käden kuvat ja mie viimeistelin kuviin hännät, korvat, silmät ja hymyt.

Seuraavalla kerran postaus toteutuneesta haaveesta... meillä on unelmien kesämökki :)

Yöttö

Yöttö Design

Yksi suuri unelmani olisi toimia käsityöyrittäjänä. Haaveilun lisäksi olen käynyt monenmoisia yrittäjyysopintoja, liiketoimintasuunnitelmat ja starttiraha-anomukset on täytetty pariin otteeseen, mutta minulta puuttuu vielä sitä rohkeutta. Käsitöitä valmistuu kuitenkin tiuhaan tahtiin ja tästä lähtien töissäni on Yöttö Design-signeeraus.

Yöttö-nimi on peräisin lapsuudestani. Tarina kertoo kummisetäni kyselleen minulta pienenä, että "Mittees se yöttö tiettää?". Johon minä vastasin: "Mie en oo mikkään yöttö, vaan iso tytön lotokka" :)

Yöttö Designin tilalla mietiskelin pitkään Yöttö Resign-signeerausta. Resign termi tarkoittaa tuunaamista, ja tilkkutöissä käytän lähes aina vanhoja, kierrätettyjä kankaita, joten sehän sopisi mainiosti. Mutta sitten ovat tuon sanan muut merkitykset, nimittäin alistuminen tai jostakin virasta eroaminen. Jotenka pysytään sittenkin designissa.

Uusimpana tilkkutyönä valmistui siskon pojalle syntymäpäivälahjaksi juniorikokoinen peitto. Materiaaleista vain pilkkukangas ja maatila-kangas on ostettu uusina ihanasta paikallaisesta kangasliikkeestä, www.palttina.com . Muut tilkut ovat peräisin vanhoista vaatteista ja sisustustekstiileistä. Vanun tilalle laitoin fleece-peiton, koska olen huomannut, että vanu on "haihtunut" noin kymmenen vuotta vanhoista tilkkupeitoistani. Ja tikkaukset tein käsin. Tämmöinen peitto on omasta mielestäni mitä mainioin lahjaidea! Erityisen ihanaa on, jos peittoon voi säilöä muistoja, esimerkiksi tilkkuja pienokaisen lempivaatteista.

Haluaisitko sinä antaa vastaavan lahjan jollekin tärkeälle ihmiselle? Ota yhteyttä, niin katsotaan voinko toteuttaa toiveesi.