perjantai 8. maaliskuuta 2013

Yksi huone siivottuna :)

Asumme 60-luvun talossa, jota olemme remontoineet pikkuhiljaa näköiseksemme. Juhiksen nykyinen huone oli alunperin päällystetty jollakin puujäljitelmälevyllä ylt´ympäriinsä. Latea odottaessa kaikki purettiin ja rakennettiin uusiksi. Uudet pinnat maalattiin valkoisella ja beigellä. Juhiksen syntymän jälkeen Late sai oman huoneen entisestä työhuoneestani ja Juhis siirtyi tuohon meidän makarin viereiseen huoneeseen. Tai ei heti synnyttyään... vaan muutamia kuukausia myöhemmin, silloin kun emme enää sopineet 120 senttiseen sänkyyn.

Pikkupojan huoneen nalleboordi alkoi jossakin vaiheessa näyttää liian vauvamaiselta, ja piilotin sen sinertävän maalin alle. Boordin irroittaminen olisi seuraava remonttiprojekti tuossa huoneessa, mutta kokemuksesta tiedän sen urakan mittakaavan... enkä ole halunnut siihen puuhaan ryhtyä :) Olkoon sitten noin.


Juhiksen kirjoituspöydän tuunauksesta kirjoitin täällä. Kirjahylly, pieni seinähylly ja vaatekaappi on ostettu paikallisesta kalusteliikkeestä poikien ollessa pieniä. Sara taisi olla kalusteiden nimi. Ja tuo kalusteliike vetelee viimeisiään, konkurssimyynnistä saattaa vielä jotakin löytyä. Sänky on tori.fi -palvelun kautta bongattu ikivanha talonpoikaissänky. Ja ihan omalta paikkakunnalta löytyi tuokin. Vihreä tuoli ja sininen puuarkku vaatekaapin vieressä ovat siskon ihania kirpparilöytöjä.

Siivous jatkukoon...

2 kommenttia:

A kirjoitti...

Kivan näköinen huone.. ja tunnisteetkin paikallaan :)

Yöttö kirjoitti...

Juhiksen huone on talon viihtyisin... Ja tälläkin hetkellä talon siistein :) Mistä lie pikkuherra perinyt innon ja kyvyn pitää huoneensa siistinä, sais laajentaa reviiriään vaikkapa keittiön puolelle.