Sadepäivän pikkuompeluksia

Sateinen sää on houkutellut istuksimaan ompelukoneen äärelle. Ukkosen räiskiessä päällä piti sen verran jarrutella, että kiskoin myös ompelukoneen töpselin seinästä. Aika lähellä tuo räyhäsi, kun kerran älähti palohälyytinkin ukkosen iskiessä.
Neuvolakorttikote- loita olen tehnyt muutamia: ensimmäiset omille pojille Juhiksen vauva-aikaan, toiset viime vuonna facebookin käsityöhaasteeseen entisen pelikaverin kolmelle poijalle ja nyt sitten siskon lapsille :) Sienikankaat vaativat päästä kotelon kansiksi, vaikka ovat trikoota. Koitin sitten kovettaa tuota kangasta tukikankaalla, ja napakoituihan se. Kovin paksut nuista tuli saumojen kohdalta, eli en tee trikoosta+tukikankaasta tämän koommin. Erinomainen ohje neuvolakorttikotelon ompelemiseen löytyy täältä.

Köyhännaisen pentikki

Ostin keväällä serkkulikalta poronsarvet. Tuollaiset sarvet näyttäis olevan pop kaikenmaailman sisustusblogeissa. Yksi vika niissä oli: tuo poron etutukka ja otsanahka kuuluivat kauppaan. En tiedä mitään kamalampaa, ja samaa arveli serkkukin, kun oli matkamuistosarvistaan pääsyillään.
Sisustuslehdistä olin jo aiemmin pongannut Pentikin valmistamia kattokruunuja, joissa oli yhdistettu takorautaa, sarvenkappaleita ja kristalleja.
Liikkeessa huokailin myös samaisten valaisemien perään ja pistin idean korvan taakse. Yhtenä kesäperjantaina sitten sain inspiksen toteuttaa suunnitelmani, kaivelin sahan ja poran esille ja pistin sarvet palasiksi. Sommittelin niihin tiimarin muovikristalleja, mutta totesin, että less is more. Mökillä viritin sarvenkappaleet ulkopöydän ylle lyhtyjen väliin. Kuva on erityisen kälyinen, mutta tarkasti tiiraamalla pointtini selviää.

Makupaloja saaresta

Viikko mökkelyä alla ja tulimme välillä kotiin ruohonleikkuuseen ja pakastamaan mansikoita.

Saaresta löytyi kanttarelleja! Ja variksia, jotka osaavat silputa kanttarellit pieniksi kuutioiksi. Tilanne Hanna vs. varikset 0-1. Ensi viikolla saaresta löytyy myös variksenpitäviä kanttarelliverkkoja, hah! Silloin tilanne tasoittuu.

Ja metsämansikoita ja mustikoita. Laiturilta pohjaongittiin isoja ahvenia. Ensi kesänä perunatkin kaivetaan toivottavasti saaren omasta kasvimaasta: rouva Kanavanvartija levitteli aitan lattiasta revityn muovimaton vahvimman horsmikon peitoksi. Kanavanvartija epäili rouvan löytävän keväällä muovin alta julmetun määrän kiviä. Vaan siitäpä rouvan kasvimaavimma sai vain lisää tuulta alleen: ai että, miten komean kiviaidan niistä kasvimaasta nousevista kivistä saakaan kasattua ;)

Ensimmäinen työhuoneessa ommeltu MEKKO!

Ompeluinspis sai tilkkupeiton jälkeen jatkoa ja Juhiksen tyttöystävä mekon :) Kangas oli odotellut inspiraatiota ja sitä oikeaa kaavaa jo vuoden vai ellei peräti kaksi. Vaan kun sitä mieleistä kaavaa ei tullut vastaan, niin ei auttanut muu kuin soveltaa ja piirtää itse. Ja hyvä tuli! Aloittaminen on näköjään aina vaikeinta. Kun sitä saa alun ja pääsee vauhtiin, niin sen jälkeen tulosta syntyy.
Meinasi olla tiukka paikka pojille, kun äiti-ihminen suostutteli heitä kokeilemaan mekon yläosan lakanakankaista sovitusmallinetta... Lauri suostui onneksi viimein lahjonnan jälkeen, ja nopean kokeilun jälkeen sain tehtyä muutoksia vielä varsinaiseen yläosaan. Juho oli niin perinjuurin ÄIJÄ, ettei suostunut tuota mekontekelettä (joka kylläkin enemmän näytti ihan tavalliselta MIESTEN liiviltä) päällensä laittamaan. Riivatun äiti, minähän en mekkoja edes ajattele! tuntui pieni mies palavin silmin ajattelevan, ennen kuin kantojaan jyskytellen painui omaan huoneeseensa.
Mekon omistaja näyttää onneksi tyytyväiseltä poseeratessaan näissä kauniissa äitinsä ottamissa kuvissa (Kiitos S, että sain esitellä kuvat!)

Kesäduunia

Melkein viikko aurinkoista ja lämmintä keliä alla. Nahka mustuu ja uimavedet lämpenee :) Kyllä tätä on kaivattu. Ehkä siinä vaiheessa, kun auringosta, lämmöstä ja jopa kuumuudesta on saanut nauttia riittävän monta viikkoa putkeen, niin kenties silloin kesäimmeinenkin hyväksyy syksyn tulemisen. Ehkä sitä alkaa kaivata, syksyn pimeyttä ja viileyttä, sieniä ja marjoja, kynttilöitä. Vaan ei vielä, lisää lämpöisiä päiviä, kiitos, niin osaan kertoa pitääkö teoriani paikkansa.
Lomailun lisäksi vastoja on väännetty tasaisen tappavalla tahdilla. Värvätty lapsityövoima kiinnostui urakasta noin kahden minuutin ajaksi, sitten olikin kiire pyöräilemään hiekkatielle ja ampumaan vesipyssyillä :)

Siiliystävän paluu :)

Siili is back! Viime kesänä meillä pyöri yksi erittäin tuttavallinen siili. Se ei säikkynyt remonttia ja tuli päivisin kyselemään evästä ulko-ovelta :) Oton pissityslenkin lopuksi huomasin illalla, että meidän pihalla on siili. Liekkö viime vuotinen ystävämme? Tavoille oli ainakin vuodessa oppinut, kerta liikkui iltahämärissä ja säntäsi pakoon, kun hiivin viemään evästä sille. Siili palasi kuitenkin ruokakupilleen, kun hiivin takavasemmalle. Koitin herätellä poikia katsomaan, vaan molemmat vetivät sikeitä niin, että en saanut hereille. Tänään varustaudutaan hyvissä ajoin koiranmurkinalla ja kytätään ikkunassa niin kauan kuin jaksetaan, uhosivat veljekset :)

Pientareelta

Metsätähdet ja oravanmarjat karkasivat tänä vuonna käsistäni, en ehtinyt poimimaan niitä maljakkoon. Mutta niittynätkelmien ja hiirenvirnojen kohdalla pysähdyin ja poimin ehkä kesän kauneimman kimpun.
Lämmin kesäsää antaa odottaa itseään. Tunnelma on odottava. On niin paljon odottamista, ettei meinaa muistaa nauttia juuri tästä hetkestä. Odotamme aurinkoa, valoa, lämpöä, isiä kotiin reissulta, (isin) loman alkamista, yhteistä aikaa ja mökkeilyä.